Äidin ja lapsen suhde vaikuttaa ihmisen elämässä monin tavoin.
Lapsuuden varhaisella vuorovaikutuksella on jo pitkään tiedetty olevan vaikutusta siihen, miten käyttäydymme aikuisena omissa parisuhteissaan. Lapsuudenkodissa nähdään parisuhteen käyttäytymismalleja ja tapoja, jotka tuodaan myös omiin suhteisiin.
Tuoreen tutkimuksen mukaan suuri merkitys on myös sillä, minkä verran oma äitimme on antanut meille huomiotansa vauvaiässä. Tutkimuksen mukaan rakkaus, luottamus ja kommunikointitaidot opitaan pitkälti alle 18 kuukauden iässä.
Liian vähäiselle huomiolle jääneestä vauvasta tulee helpommin omaan kantaansa inttävä riitelijä kuin huomiota antaneen äidin lapsesta.
Ensimmäisillä kokemuksilla on suuri merkitys
Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 75 lasta. Lasten elämää ja heidän sosiaalisten ja emotionaalisten taitojensa kehitystä seurattiin aikuisuuteen saakka säännöllisesti. Tutkijat keskittyivät etenkin heidän ongelman- ja riidanratkaisutaitoihinsa koulu- ja teini-iässä ja myöhemmin heidän parisuhteissaan.
Tutkimus julkaistiin Current Directions in Psychological Science -julkaisussa.
Tutkimusta johtanut professori selittää, että lasten aivot kehittyvät nopeasti ja he omaksuvat jo aivan pieninä suuren määrän tietoa. Ensimmäisillä kokemuksilla tiedetään olevan paljon suurempi merkitys kuin myöhemmillä kokemuksilla. Tiedämme tämän myös arkikokemuksesta: moni muistaa ensimmäisen suudelmansa tai ensimmäisen seksikokemuksensa, mutta niitä seuraavat kerrat eivät välttämättä ole muistissa yhtä tarkasti.
Rakkaudetta jäänytkin voi oppia rakastamaan
Tutkimuksen mukaan emotionaalisesti läheinen ja turvallinen suhde äitiin vauvaiässä vaikutti selvästi lasten käyttäytymiseen aikuisuudessa. Ensimmäisen vuoden, puolentoista aikana saadut kokemukset siis vaikuttavat käyttäytymiseesi pari- tai seurustelusuhteessasi kymmeniä vuosia myöhemmin.
– Ennen kuin voit muistaa tai sinulla on kieltä ilmaista asioita, olet tietoinen siitä miten sinua kohdellaan: Tunnetko olevasi arvokas? Koetko olevasi rakastettu? kuvailee professori Jeffry A. Simpson Minnesotan yliopistosta.
Tutkimusryhmä kuitenkin lohduttaa, että rakkaudetta jäänytkin lapsi voi oppia rakastamaan. Tavoistaan voi päästä eroon tunnistamalla ne ja työstämällä kokemuksiaan sekä tarvittaessa hankkimalla ammattiapua.
Lähde: Rakkaudeksi.fi
Kommentit
Kirjoita kommentti




