Miten on järkevä pukeutua? Kannattaako harrastaa seksiä heti vai odottaa? Dosentti Markus J. Rantala antaa parhaat iskuvinkit naisille evoluutiopsykologian ja -biologian näkökulmasta.
Sekä miehistä että naisista noin puolet oli valmiita lähtemään treffeille kauniin naisen kanssa. Miehistä 70 prosenttia oli valmis lähtemään asunnolle ja 80 prosenttia oli valmis harrastamaan seksiä samantien. 20 prosentin sisään mahtui miehiä, jotka muun muassa pyytelivät anteeksi, että eivät juuri nyt kiireisen menon vuoksi ehdi petipuuhiin.
Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että osa miehistä oli homoseksuaaleja.
Naisilla luvut olivat kovin erilaiset. Puolet oli valmiita lähtemään treffeille komean miehen kanssa. 10 prosenttia oli valmis lähtemään kysyjän asunnolle ja yksikään ei ollut valmis seksiin samantien.
Naisen ja miehen parinvalinnassa on eroa
Evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala kertoo tästä Yhdysvalloissa 80-luvun lopulla tehdystä tutkimuksesta kuvatakseen miehen ja naisen lisääntymiskäyttäytymisen eroavaisuuksia. Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa miesten ja naisten välillä seksuaalisten halujen suhteen.
– Potentiaalisia miehiä, jotka ovat valmiita harrastamaan pelkästään seksiä naisen kanssa, on paljon. Naisten ei tarvitsekaan usein olla huolissaan siitä, ettei heistä seksuaalisesti kiinnostuneita miehiä ole, vaan naisilla ongelmana on yleensä löytää riittävän hyvä tasoinen mies, joka olisi valmis muuhunkin kuin pelkkään seksiin, dosentti selittää.
Etsittäessä miestä pitkäkestoiseen suhteeseen, kannattaa tietää muutama perusfakta evoluutiopsykologiasta ja -biologiasta.
10 vinkkiä!
Rantala antaa parhaat iskuvinkit naisille evoluutiopsykologian ja -biologian näkökulmasta:
1 Älä pukeudu liian seksikkäästi
– Jos nainen etsii pitkäkestoista suhdetta, ei kannata pukeutua liian paljastavasti tai käyttäytyä tyrkyn tavoin. Kannattaa ennemmin antaa viitteitä uskollisuudesta, koska pitkäaikaisen kumppanin valinnassa mies haluaa olla mahdollisimman varma, että jälkeläiset ovat omia.
2 Älä harrasta seksiä ensimmäisillä treffeillä
– Mies ihastuu todennäköisemmin, kun sänkyyn päädytään hitaasti. Jos nainen on liian aulis seksiin, pelkona on, että hän on sitä muidenkin miesten kanssa. Tällöin miehen näkökulmasta pelkona on jälleen joutua huolehtimaan toisen jälkeläisistä. Ensimmäisen seksikerran viivästyttäminen myös karsii kumppaniehdokkaista nopeasti pois ne, jotka haluavat vain seksiä, joten hidas eteneminen myös säästää monelta sydänsurulta.
3 Lopeta tupakointi
– Tupakointi laskee naisen seksuaalista puoleensavetävyyttä. Tupakointi muuttaa vartaloa miesmäisemmäksi ja heikentää hiusten sekä ihon hyvinvointia. Nämä ovat tärkeitä merkkejä naisen hedelmällisyydestä, joita mies tiedostamattaankin havainnoi naisen seurassa.
4 Vähennä alkoholinkäyttöä
– Alkoholi hidastaa mieshormoni testosteronin hajoamista eli lisää testosteronitasoa. Siitä kärsivät muun muassa iho ja hiukset, koska naisen puoleensavetävät piirteet ovat naishormoni estrogeenin aikaansaamia.
5 Eroon stressistä
– Stressi lihottaa ja näkyy hiuksissa sekä ihossa. Visuaalisuus on tärkeää; nimenomaan se, että terveys näkyy, koska terveys viestii hyvästä lisääntymisarvosta.
6 Harrasta liikuntaa
– Liikunta auttaa muun muassa stressiä pysymään loitolla ja saa ihmisen näyttämään hyvinvoivalta. Kumppanin etsinnän näkökulmasta ei kuitenkaan kannata kasvattaa lihaksia, vaan polttaa rasvaa keskivartalosta. Naisen lihaksikkuus nimittäin vähentää puoleensavetävyyttä heteromiesten silmissä. Lihasten suuri määrä lisää myös testosteronitasoa.
7 Kasvata pitkät hiukset
– Pitkät ja hyväkuntoiset hiukset ovat maailmanlaajuisesti puoleensavetävä ominaisuus. Pitkät terveet hiukset kertovat korkeasta estrogeenitasosta. Korkea estrogeenitaso on merkki hedelmällisyydestä.
8 Vältä hajuvesipilveä
– Jokaisen oma ominaistuoksu toimii tärkeänä viestinviejänä parin valinnassa, ei siis kannata peittää tuoksujaan hajuvesipilven alle.
9 Unohda mustasukkaisuus
– Harkitsetko potentiaalisen kumppanin huomion kiinnittämistä tekemällä hänet mustasukkaiseksi? Unohda heti! Miehen kokema mustasukkaisuus laskee hänen mielenkiintoaan pitkäkestoista suhdetta ajatellen. Mies haluaa ennemmin olla varma, että kumppani on kiinnostunut vain hänestä.
10 Pidä huolta hygieniastasi
– Pahan hajuinen hengitys on tehokas tapa karkottaa potentiaalinen kumppanin loppumetreillä. Myös säärikarvoilla ja kainalokarvoilla saa puoleensavetävyyttä laskettua miehen silmissä.
Auta tutkijoita!
Evoluutiopsykologian tutkimusryhmä etsii naisia ja miehiä arviomaan vastakkaisen sukupuolen puoleensavetävyyttä Kumman kaa -tyyppisellä testillä. Testissä tutkitaan, mitkä tekijät aiheuttavat yksilöiden välisiä eroja kauneuskäsityksessä. Testi tekeminen kestää noin viisi minuuttia.
– Olisimme erittäin kiitollisia, jos mahdollisimman moni voisi osallistua kokeeseemme ja lisätä näin ymmärrystämme ihmisen parinvalinnasta, dosentti Rantala kannustaa.
Tutkimus löytyy tästä linkistä.
Lähde: Rakkaudeksi.fi
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
1.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
2.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
3.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
4.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
5.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
6.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
7.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
8.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
9.
-
Bostonin venäläisvahti samassa tilanteessa kuin Rask 2011 18.6. 23:13
10.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
11.
-
Futissota Etelä-Koreassa: Iran-luotsilta karkasi mopo käsistä - katso video 18.6. 23:01
12.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
13.
-
Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu 18.6. 22:58
14.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
15.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 18.6. 12:34
16.
-
Kesämorsian, aiotko ottaa miehesi sukunimen? Lue tämä ensin! 18.6. 16:36
17.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 18.6. 15:38
18.
-
Lottoon tulee lähetysten siirtymisen myötä toinenkin muutos 18.6. 22:23
19.
-
Newcastlen fanit raivoissaan - pomo kutsui luottopelaajaa "Kebabiksi"! 18.6. 21:21
20.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
1.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
2.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
3.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
4.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
5.
-
Varkaan viemä Suomen ainoa työkone löytyi - omistaja kyynelehti 18.6. 15:01
6.
-
Juhannuksen virallinen sääennuste julki: Osa saa hellettä – osa ehkä sadetta! 18.6. 15:13
7.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
8.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 18.6. 6:13
9.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
10.
-
Lumivarkaat iskivät Saariselällä - rikosilmoitus tulossa 18.6. 9:08
11.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 18.6. 15:38
12.
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 18.6. 8:06
13.
-
Apteekkari: Lääkäri tilasi 120 000 yksikköä epoa - "hän oli selvästi hermostunut" 18.6. 11:25
14.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
15.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
16.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
17.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
18.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 18.6. 12:34
19.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
9.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
12.
-
Veritahrat paljastivat karmivan löydön lentokoneen laskutelinetilasta 12.6. 6:14
13.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
14.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
15.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
16.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
17.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
18.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
19.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
20.

Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä"
Kysy seksistä: Lopetin e-pillerit. Miksi kuukautisia ei ole tullut sen jälkeen?
Kesämorsian, aiotko ottaa miehesi sukunimen? Lue tämä ensin!
Näin suomalaisnaisia hurmataan! Lukijat paljastavat parhaat ja noloimmat iskulauseet
Miksi hautajaisissa ei muistella vartaloa?
"Omavalintainen lapsettomuus" halutaan kieltää Venäjällä
Viikonloppuna tehty leikkaus riski potilaalle
Seksiä luonnonhelmassa? Kerro kesän kuumin rakastelupaikka
Mistä olet iloinen tänään? Osallistu keskusteluun
Kuntokoulu: Federerin rystykoulu
Oletko yhtä hyvä kumppani kuin ajattelet? Tarkista tästä, miten asiat ovat oikeasti!
Hengitä syvään! Näillä vinkeillä aloitat uuden viikon rennommin
Seksiä saunassa, kyllä vai ei? Äänestä!
Kysy seksistä: Miksi erektioni ei ole tarpeeksi vahva?
Lopeta painon jojoilu loppuelämäksi - Näin pidät laihdutuskilot kurissa!
Kerrotko kotona, jos sinulle flirttaillaan? Miehet paljastavat
Kysy seksistä: Miten löytää kadonnut kipinä?
Kaipaatko vinkkejä golfkentälle?
Tutkimus: Loppuviikosta leikatun potilaan kuolemanriski suurempi




