Mitä käy, kun mies jää rysän päältä kiinni? Entä, kun rakastuu ystävänsä mieheen? Lue lukijoiden kokemukset.
"Seurustelin nykyisen avovaimoni kanssa jo aikaisemmin, mutta erosimme. Ei mennyt edes viikkoa, kun hän makasi silloisen hyvän ystäväni kanssa. Molemmat olivat sitä mieltä, että tapahtui, mitä tapahtui, eikä kumpikaan voinut asialle mitään. Meni kolme vuotta, ja tunteemme lämpenivät uudelleen. Meille syntyi maailman ihanin poika. Ostin talon, jonka remontoin kokonaan. Kävin päivät töissä ja illat olin talolla. Talon valmistuttua avovaimo halusi aloittaa opiskelun. Sitten alkoikin menojalka vipattaa, kun kaikki opiskelukaverit juhlivat. Lopulta hän jäi kiinni sängystä sellaisen kaverin kanssa, joka oli tullut tutuksi harrastuksen kautta. Tästä seurasi katkera ero."
Turun mies
"Olen seurustellut avopuolisoni kanssa neljä vuotta. Jo aivan suhteemme alusta asti olen ollut palavasti rakastunut hänen hyvään ystäväänsä."
Tyttötuo
"Olen todella rakastunut varattuun mieheen, hyvään ystävääni. Hänen vaimonsa on myös hyvä ystäväni. Hänen ollessaan läsnä tulee vain tunne, että hän on se oikea. Ei tulisi silti mieleenikään yrittää mitään. Perheenrikkojaksi en ala. Satuttaisin liian monta ihmistä, myös heidän lapsiaan."
Häntä ajatellen
"Olen vähän ihastunut tyttökaverini parhaaseen kaveriin. Aina tulee parempi mieli, kun hän käy kylässä. En ole tyttökaveriani kuitenkaan jättämässä tai edes miettinyt rupeavani iskemään hänen ystäväänsä."
Kimi
"Mieheni harrasti seksiä ystäväni kanssa. Nukuin olohuoneessa, ja yllätin heidän rysän päältä. Ystävyys päättyi, avioliitto ei."
Aviorikos
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
1.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
2.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
3.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
4.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
5.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
6.
-
Sveitsin unelma MM-kullasta murskaksi - Tre Kronor juhlii 00:17
7.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
8.
-
Leijonapakki: "Emme v***u vain olleet yhtään valmiita" 19.5. 22:51
9.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 19.5. 13:47
10.
-
111 työntekijää kuoli - omistaja joutui maastapoistumiskieltoon 19.5. 22:41
11.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
12.
-
Ruotsalaislehti: Granlundista Suomen syntipukki - taas 19.5. 20:34
13.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
14.
-
Lyonista löytyi kahden lapsen ruumiit - kurkut viilletty auki 19.5. 21:35
15.
-
Auton omistajaa odotti ikävä yllätys aamulla Paimiossa 19.5. 16:16
16.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
17.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
18.
-
Suomalaisten pelastaminen alkoi: "Avunsaanti voi kestää pitkään" 19.5. 20:37
19.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 19.5. 22:16
20.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
1.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
2.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
3.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
4.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
5.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
6.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
7.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 19.5. 13:47
8.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 19.5. 8:40
9.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
10.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19.5. 19:47
11.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
12.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
13.
-
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013 19.5. 8:23
14.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
15.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
16.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 19.5. 22:16
17.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
18.
-
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä 19.5. 14:14
19.
-
Mystinen vika viivästytti Finnairin lentoa 666: "Koski vain meitä" 19.5. 16:05
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
6.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
13.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
19.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
20.

Kysy seksistä: Aiheuttiko kovaotteinen gynekologi tutkimuksella viikon kivut?
Nämä isovanhempien neuvot repivät vanhempien hermoja - ja yksi mummon suuri huoli!
Voiko nainen juoda kuin mies? 6 syytä, miksi ei kannata
Kysy seksistä: Naiseni ei halua ehkäisyvälineeksi kondomia
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen?
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton
Kysy Ekiltä: Voiko suuseksistä saada haavoja suuhun?
Kohu seksivalistuskirjasta jatkuu – kirkkoherra vastaa, onko itsetyydytys syntiä
Miten hylkäämisestä ja erosta pääsee eteenpäin? Katso terapeutin vastaus
Katosiko seksi lapsen synnyttyä? Toimi näin!
Tämä seitsemän minuutin jumppa voittaa juoksulenkin ja kuntosalin
Aamu-uninen! Tämä keksintö on juuri sinua varten
Kysy seksistä: Mistä johtuu jatkuva alapään paha haju?
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa"
Uudelle ADHD-lääkkeelle myyntilupa Suomessa - "Luokiteltu huumeeksi Kanadassa"
Kysy Ekiltä : Apua, jälkiehkäisypillerit sekoittivat kuukautiset - Mitä teen?
20 vinkkiä arkeen - näin jaksat äiti!




