Uskottomuus on kriisi, joka voi johtaa eroon - tai jonka voi käyttää hyödyksi. Leena ja Mika pelastivat parisuhteensa pettämisen jälkeen.
Sinä iltana Leena oli ystävänsä luona kyläilemässä. Kolmikymppistä Leenaa oli pitkään mietityttänyt hänen ja Mikan parisuhteen tila. Aivan kuin kaikki ei olisi kunnossa.- Emme paljon muusta keskustelleet Mikan kanssa, kuin että onpa kaunis ilma tänään. Arki oli iskenyt todella lujaa. Työskentelimme eri vuoroissa töissä, joten yhteinen aika oli tiukilla. Senkin käytimme tappelemiseen. Anteeksi olemme aina osanneet pyytää, mutta sekin meni vähän kuin kuuroille korville. Seksi oli todella arkipäiväistä.
Leena sanoi ystävälleen, että aavistaa Mikan pettävän häntä.
- En tiedä, mistä sekin tunne tuli. Tiesin jotain sellaista tapahtuvan, koska suhteemme oli niin huono. Kyse oli vain siitä, koska ja kumpi meistä ensin.
Kun Leena tuli aamulla ystävänsä luota kotiin, häntä odotti ahdistunut Mika. Mies itki hysteerisesti ja kertoi pettäneensä häntä humalassa.
- Aluksi järkytyin. Ajattelin, onko minussa jotain vikaa, Leena sanoo.
Tunnemyrskyn riepoteltua Leena huomasi pian, ettei Mika voinut ymmärtää tekoaan. Mika ei ollut koskaan ollut pettäjätyyppiä. Mies pelkäsi Leenan menettämistä ja parisuhteen kariutumista.
Pettämisen myötä parisuhde oli tullut käännekohtaan. Oli viimein pakko joko selvittää asiat tai myöntää, että suhteen on aika loppua.
- Uskottomuus tarkoittaa aina kriisiä parisuhteessa. Jos kriisi ei lopeta suhdetta, se käynnistää muutoksen. Se on mahdollisuus, joka pitää käyttää hyväkseen, sanoo pari- ja seksuaaliterapeutti Elli Raipela.
Kun paha on jo tapahtunut, ei ole enää mitään menetettävää. Silloin vanhat padot sortuvat. Pari voi viimein saada kerrottua toisilleen asioita, joita ei ole saanut koskaan sanottua.
Leena ja Mika eivät päättäneet "vielä yrittää". He eivät luvanneet toisilleen mitään. He vain puhuivat.
- Kävimme läpi kaikki asiat 11 vuodelta. Huomasimme, että meitä kaihersivat vanhat asiat, joista ei ollut koskaan puhuttu. Toinen ei tiennyt loukanneensa vahingossa toista jollain pienellä sanalla tai teolla.
- Kerroimme kaikki asiat, jotka mahdollisesti ärsyttävät toisessa, hyvät ja huonot puolet. Oli jotenkin helppo puhua, kun ei ollut tietoa, jatkammeko suhdetta vai emme.
Kun on saanut puhuttua suhteen ongelmista, on aika toimia.
- Jos vaikkapa yhteistä aikaa ei ole ollut, sitä täytyy etsiä, terapeutti Elli Raipela neuvoo.
Keskustelun myötä Mika ja Leena tunsivat pääsevänsä takaisin samalle aaltopituudelle, ihan niin kuin joskus kauan sitten.
Pari järjesti työnsä viimein niin, että yhteistä aikaa alkoi viimein löytyä. Hyvän seksielämän eteen he alkoivat tehdä töitä. Luottamus kasvoi pikkuhiljaa takaisin.
- Nyt toiselle on entistä helpompi sanoa, miltä tuntuu. Vietämme aikaa ja matkustelemme yhdessä, Leena sanoo.
Pettämisestä on kulunut yli kaksi vuotta. Se ei enää vaivaa Leenan mieltä.
- Aina pitää antaa toiselle mahdollisuus kertoa asiasta eikä suin päin panna parisuhteelle pistettä ilman selittelyjä. Pitää keskustella ja osata ottaa myös vastaan kritiikkiä. Ilmapiiri on tehtävä mahdollisimman helpoksi keskustelulle. Saattaa kuulla yllättäviäkin asioita itsestä, parisuhteesta ja toisen tunteista, Leena sanoo.
Leenan ja Mikan nimet on muutettu.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
IS testasi grillimakkarat: Suomen suosituin jäi pohjalle! 12:54
1.
-
Etiketti irtosi: Tuttu Off! olikin puolalaista ötökkäkarkotetta! 13:40
2.
-
Nyt se alkoi: Palava auto jumitti juhannusliikenteen – ärsyttävä ohittelu alkoi heti 13:25
3.
-
Mihin laitat autosi avaimet kun suljet ovet? Näin ikävästi kävi punaiselle Yarikselle 13:34
4.
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
5.
-
Susanna Penttilä petossyytteestään: Se oli väärinkäsitys 13:09
6.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
7.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
8.
-
James Gandolfinin ystävä: James sai kohtauksen hotellin vessassa 13:20
9.
-
Kysely paljasti: Kossuun laitetaan yllättäviä mausteita 12:42
10.
-
Talentissa hypnoottinen tanssiesitys - pääkin lähti irti 13:53
11.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
12.
-
Tässä on torstain pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
13.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
14.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
15.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
16.
-
Yhdysvaltain suurlähettiläsperhe rakasti mämmiä 12:16
17.
-
Kännikirjoitus nettiin kaupunginjohtajasta kävi kalliiksi 13:11
18.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
19.
-
Joensuun konepistoolimurhaajalle elinkautinen 13:25
20.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
1.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
2.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
3.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
4.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
5.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
6.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
7.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
8.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
9.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
10.
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
11.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
12.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
13.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
14.
-
Tässä on torstain pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Sopranosin päätähti James Gandolfini kuoli yöllä 51-vuotiaana 10:40
16.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
17.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
18.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
19.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
11.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
14.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
15.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
16.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
17.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
18.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
19.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
20.

Kehitä puttipeliäsi, kehitä tulostasoasi
Rentoudu juhannuksena totaalisesti! Näin pyyhit työstressin pois mielestä
Olga Temonen: Tämä saa lapset todella arvostamaan asioita
Kysy Ekiltä: Miksi kurkkuani on puristanut jo yli vuoden?
Kysy seksistä: Miksi tulen nopeasti?
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä"
Kysy seksistä: Lopetin e-pillerit. Miksi kuukautisia ei ole tullut sen jälkeen?
Kesämorsian, aiotko ottaa miehesi sukunimen? Lue tämä ensin!
Näin suomalaisnaisia hurmataan! Lukijat paljastavat parhaat ja noloimmat iskulauseet
Miksi hautajaisissa ei muistella vartaloa?
"Omavalintainen lapsettomuus" halutaan kieltää Venäjällä
Viikonloppuna tehty leikkaus riski potilaalle
Seksiä luonnonhelmassa? Kerro kesän kuumin rakastelupaikka
Mistä olet iloinen tänään? Osallistu keskusteluun
Kuntokoulu: Federerin rystykoulu
Oletko yhtä hyvä kumppani kuin ajattelet? Tarkista tästä, miten asiat ovat oikeasti!




