Seksi & Parisuhde

Valikko

3 kysymystä, jotka johtavat oikeasti hyvään seksiin – tiede paljasti intohimoisen seksielämän salaisuuden

Seksi
Onko sinulla seksuaalinen kasvuasenne, hyvän seksin salaisuus? Jos se ei tule luonnostaan, sitä voi harjoitella.
Miten reagoisit, jos sinulle sanottaisiin, että huono seksi ei ole pätevä merkki siitä, että ette sovi toisillenne? Tai että vetovoimaa voi harjoitella ja intohimon palauttaa pitkässäkin suhteessa kovalla työllä? Voi kuulostaa intuition vastaiselta, mutta näin väittävät ainakin tuoreet tutkimukset.

Psykoterapeutti Ken Page kertoo Psychology Today -julkaisussa, että tuoreiden tutkimustulosten valossa hyvän seksielämän salaisuus ei olekaan kemia, vaikka silläkin on toki osuutensa. Vieläkin tärkeämpää on luja työnteko.

Suhteen alkuvaiheessa eli suunnilleen ensimmäisten 2–3 vuoden aikana seksiä ei yleensä tarvitse erikseen miettiä, siitä pitää huolen intohimo. Usein pakettiin kuuluu vahva tunne sielunkumppanuudesta, joka syventää parisuhdetta, mutta tuo myös paineita: mitä sitten, kun suhde vakiintuu ja seksi vähenee? Tarkoittaako se, että emme kuulukaan toisillenne?

Jos aina odottaa, että hyvä tipahtaa taivaalta itsestään, paineet voivat kasvaa niin suuriksi, ettei seksiä harrasteta enää ollenkaan. Tässä kriittisessä vaiheessa on Pagen mukaan ratkaisevaa, onko pariskunnalla kasvuasenne vai kohtaloasenne. Jos kasvuasenne ei tule luonnostaan, sitä voi treenata.

Onko sinulla kohtaloasenne vai kasvuasenne?

Kohtaloasenne tarkoittaa uskomusta siihen, että seksiongelma on merkki parisuhteen taian kuihtumisesta: emme sittenkään kuulu toisillemme. Tällaiset parit menettävät herkemmin uskonsa suhteen hoitamiseen.

Kasvuasenne tarkoittaa luottoa siihen, että seksiä voi työstää paremmaksi. Juuri tämä vaikuttaa olevan avain hyvään seksiin. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että kasvuasenteeseen uskovat parit saivat palkkioksi juuri sitä, mitä odottivat: tyydyttävän makuuhuone-elämän ja vahvan parisuhteen.

Myös seksuaalista vetovoimaa moni pitää jonakin, joka joko on tai ei ole. Uskomus voi tappaa kipinän. Erään tutkimuksen mukaan ne, jotka uskovat, että seksuaalista viehätysvoimaa voi kehittää, ratkovat seksiongelmiaan rakentavammin. Ja päinvastoin ne, joilla on jäykkä käsitys vetovoimasta, heittävät herkemmin pyyhkeen kehään.

Totta kai on suhteita, jotka ovat tulleet tiensä päähän – lue vaaranmerkit täältä. Jos suhde on muuten hyvä, mutta seksielämä ei juuri nyt suju, ei kannata heti luovuttaa. Pagen mukaan intohimoa voi nimittäin houkutella uudestaan esiin.

– Yhä useammat tutkimukset osoittavat, kuinka tärkeää seksuaalinen tyytyväisyys on suhteelle.

Kolme kysymystä opettaa kasvuasennetta

Seksielämään ja läheisyyteen erikoistuneen Pagen mukaan kasvuasenteen opettelussa on kaksi keskeistä vaihetta: itsetutkiskelu ja keskustelu. Erityisen tärkeitä ovat hänen mielestään kolme kysymystä, jotka johtavat aidosti hyvään seksiin:

1. Mikä seksissä saa olosi tuntemaan turvalliseksi?

2. Mikä liikuttaa ja lähentää teitä seksissä?

3. Mikä todella kiihottaa sinua, kun harrastatte seksiä yhdessä?

– Yritä vastata niihin itse ja mieti, miten kumppanisi vastaisi. Pitäkää sitten keskustelu, tai vielä parempaa, monta keskustelua. Älkää aloittako kesken seksin tai riidan.

Keskustelkaa yksityiskohtaisesti. Mitä paremman yhteisen kielen pystytte luomaan ja mitä halukkaampi olet antamaan kumppanillesi sitä, mitä tämä haluaa, sitä parempaa seksielämästänne tulee.

Video: 10 syytä harrastaa seksiä päivittäin

Palauttaa seksin taian

Pagen mukaan moni meistä pelkää paljastaa villin seksuaalisen puolensa, vieläkin enemmän haavoittuvuutensa. Mutta kun sen tekee, pääsee intiimimmälle, intohimoisemmalle tasolle. Parhaassa tapauksessa pystyy palauttamaan tai jopa ylittämään seksin taian, jota on ehkä kokenut aiemmin.

Intohimoinen seksielämä ei ole vain nuorillepareille ja niille, jotka ovat ”hyviä sängyssä”.

– Hyvä seksi kuuluu jokaiselle, joka on valmis tekemään töitä. Se ei ole taikaa. Tai ehkä se onkin vaivannäön taikaa. Se on päätös kohdella arvokasta seksielämää sillä kunnioituksella ja huolenpidolla, jonka se ansaitsee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Yhä useampi aikuinen muuttaa takaisin vanhempiensa luokse – ilmiön takana kaksi syytä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. Näytä lisää