Seksi & Parisuhde

Valikko

Nainen palkkasi seksivalmentajan 19 avioliittovuoden jälkeen – näin se vaikutti parisuhteeseen

Seksi
19 vuoden avioliittovuoden jälkeen nainen päätti palkata vähän erilaisen personal trainerin.
Katso yllä olevalta videolta 11 hyvää syytä harrastaa seksiä päivittäin.

Kun Caroline (nimi muutettu) täytti 40 vuotta, hänen seksielämänsä oli edelleen ihan hyvää. 19 avioliittovuoden jälkeen hän kuitenkin kaipasi makuuhuoneeseen hiukan lisää jännitystä.

– Ennen lasten saantia seksi oli prioriteetti. Lasten jälkeen miestäni kiinnosti enemmän kuin miestäni. Kun on sekä työelämässä että äiti, minulla ei ollut enää paljoa annettavaa. Ajattelin, että minulla oli ehkä lisää opeteltavaa, Caroline kertoo Prevention-julkaisussa.

Caroline ja hänen miehensä menivät nuorena naimisiin. Kummallakaan ei siis ollut juuri kokemusta aiemmista kumppaneista.

”Seksitekniikoita ja käytännön sovelluksia”

Pienen googlettelun jälkeen Caroline löysi seksivalmentaja Eric Amaranthin, joka oli ollut 10 vuotta legendaarisen ”masturbaatioguru” Betty Dodsonin opeissa. Caroline päätti kerätä itselleen rohkeutta ja ottaa yhteyttä.

– Eric ei ole seksuaaliterapeutti. Ensimmäinen asia, jonka opin, oli se, että hänen kanssaan ei olisi tyypillisiä terapiasessioita. Seksiin liittyvien tunteiden sijaan Ericin valmennus on enemmän seksitekniikoita ja käytännön sovelluksia.

Ensimmäisen session Caroline ja Eric pitivät Skypen välityksellä. Se, että Eric on mies, pelotti Carolinea aluksi. Pian Caroline tajusi, että miessukupuoli antoi hänelle uutta perspektiiviä.

– Hänen ohjeensa olivat hyvin käytännönläheisiä ja tarkkoja. Viikonloppureissua varten hän esimerkiksi auttoi minua suunnittelemaan roolileikkisession, jossa olin hoitaja ja mies potilas.

Carolinella ja Ericillä oli yhteensä 10 Skype-tapaamista kuukauden välein. Aina sessioiden välissä Caroline kokeili uusia tekniikoita. Eric esimerkiksi suositteli seksileluja ja opetti suuseksitekniikoita. Carolinen aviomies oli liian ujo osallistumaan tapaamisiin itse.

– Mutta hän korjasi hyödyt! Kerroin aina, että minulla oli puhelu tänään, ja sitten testailimme erilaisia asioita.

”Yritämme tuoda koskettelua ja vähän tuhmia puheita arkeen”

Caroline kertoo, että seksivalmennus hyödytti parin seksielämää monella tavalla. Vielä nytkin, kuusi vuotta myöhemmin, Caroline ja hänen miehensä hyödyntävät valmennuksessa oppimiaan kikkoja, kuten G-pisteen stimulaatiota, uusia asentoja ja suuseksitekniikoita.

– Kaiken kaikkiaan puhumme paljon enemmän siitä, mitä haluamme, ja yritämme tuoda koskettelua ja vähän tuhmia puheita arkeen.

Caroline tajusi myös sen, ettei seksivalmennus ole vain erikoisista fantasioista pitäville, vaan ihan jokaiselle. Omaakin parisuhdettaan hän pitää varsin tavallisena. Caroline yksinkertaisesti kaipasi lisää seikkailua – ja siinä hän onnistui.

– Kokemus auttoi minua katsomaan kehoani välineenä, enkä enää ota asioita niin vakavasti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    2. 2

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    5. 5

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    6. 6

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    7. 7

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    8. 8

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    2. 2

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    5. 5

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    6. Näytä lisää