Seksi & Parisuhde

Valikko

Sinkku tohtori pysyy sanojensa takana – prinsessasadut tekevät naisista nirsoja kumppanin valinnassa: ”Ei se naisten vika ole”

Parisuhde
HS:n mielipidekirjoituksessa sukupuolten välisiä eroja parisuhdemarkkinoilla ruotinut helsinkiläismies ihmettelee kirjoituksensa saamaa huomiota.
Ilta-Sanomat kirjoitti aiemmin sunnuntaina Helsingin Sanomien julkaisemasta mielipidekirjoituksesta, jossa lääketieteen tohtori Markus Sormaala kommentoi miesten ja naisten erilaisia odotuksia parisuhteessa.

Runsaasti huomiota herättäneessä kirjoituksessa Sormaala esittää, että avoliitoista kaksi kolmasosaa päättyy naisten aloitteesta, koska odotukset täydellisestä parisuhteesta eivät heillä täyty. Kirjoituksessa pohditaan parisuhdemarkkinoiden kohtaamattomuuden johtuvan naisten nirsoilusta, johon yhteiskunta naiset opettaa.

Ilta-Sanomien tavoittama Sormaala kertoo halunneensa ottaa kirjoituksellaan kantaa HS:ssä viime aikoina julkaistuihin mielipidekirjoituksiin, joissa naiset ovat pohtineet älykkään, koulutetun ja keskustelutaitoisen miehen löytämisen vaikeutta. Osassa kirjoituksista naiset ovat kertoneet elävänsä mieluummin yksin kuin ilman vertaistaan miespuolista kumppania.

Sunnuntaina Sormaalan mielipidekirjoitus nousi Helsingin Sanomien verkkosivujen luetuimmaksi jutuksi. Sunnuntaina iltapäivällä heräsi kuitenkin kysymyksiä Sormaalan kirjoituksen motiiveista, kun Sormaala julkaisi Facebook-sivuillaan yksityisen päivityksen, jossa hän kertoi aloittaneensa uutena harrastuksena trollauksen viitaten mielipidekirjoitukseen Hesarissa.

Sormaala kommentoi llta-Sanomille julkaisseensa kummastusta herättäneen FB-päivityksen hämmästyttyään spontaanisti tekemänsä mielipidekirjoituksen saamaa suurta huomiota eri medioissa. Sormaala sanoo halunneensa kommentillaan vihjata läheisilleen siitä, ettei kärkevää kirjoitusta tule ottaa turhan vakavasti.

– Koin tärkeäksi, että ainakaan läheiset ihmiset, jotka sitä kirjoitusta lukevat, eivät ota sitä liian tosissaan. Mutta olin ehkä myös ylpeä siitä, että se oli saavuttanut niin suuren suosion, Sormaala kommentoi kysymyksiä herättänyttä FB-päivitystään.

Sormaala kertoo viitanneensa päivityksessään trollauksella mielipidekirjoituksensa kärjistettyyn muotoiluun.

– Ei ollut tarkoitus olla lähteä mediakriittiseksi tai kyseenalaistamaan Hesaria millään tavalla. Näen trollauksen niin, että siinä (kirjoituksessani) oli totuuden siemen, jonka olin esittänyt kärjistetyssä muodossa. Seison ajatusteni takana, mutta ehkä olin esittänyt ne kärjistetysti siinä kirjoituksessa, Sormaala selittää.

Ei halunnut syyllistää naisia nirsoudesta

Sormaala kertoo, ettei halunnut kirjoituksellaan syyllistää naisia nirsoudesta, vaan pikemminkin kannustaa pohtimaan asian taustoja. Sormaala toivoo, että kirjoitus herättäisi keskustelua niistä kulttuurin piirteistä, jotka muokkaavat naisten odotuksia ihanteellisesta parisuhteesta.

– Kun on sinkku, niin näitä oli tullut ajatelleeksi.

– Ei se naisten vika ole, että heidät on eräällä lailla kasvatettu siihen rooliin yhteiskunnassa. Naisten odotukset parisuhteesta ja rakastumisesta ovat miehiä korkeammat johtuen näistä prinsessasaduista, joita heille lapsesta saakka kerrotaan, ja esimerkiksi populaarimusiikin sanoituksista. Ja siitä, että Cosmopolitanin suurin sisältö on se, että miten tämmöinen romanttinen rakkaus tunnistetaan, Sormaala kommentoi.

Sormaala uskoo, että miehillä suhtautuminen parisuhteeseen on usein naisia maanläheisempi.

– Miehillä ajattelutapa on astetta käytännöllisempi ja mies suhtautuu ehkä enemmän järkiperusteisesti kuin tunteella siihen parisuhteen perustamiseen. Onkohan mies sitten parempi tekemään kompromisseja ja olemaan epätäydellisemmässä parisuhteessa? Että vaikka nainen ei ensisilmäyksellä tunnukaan täydelliseltä, niin häneen kannattaa yrittää tutustua, Sormaala pohtii.

”Odottaa leimahtavaa romanttista rakkautta”

Sormaalan kokemuksen mukaan naisilta uupuu usein kärsivällisyyttä tutustua mieheen paremmin ennen tämän torjumista.

– Kun nainen on kasvatettu siihen rooliin, että hän odottaa tällaista ensisilmäyksellä leimahtavaa ehdotonta romanttista rakkautta, niin naisten odotus parisuhteesta on korkeammalla kuin miehillä. Tällöin myös pettymys tulee suurempana, jos naisille ei ensikontaktilla syty sitä suurta tunnetta. Silloin mies helposti torjutaan ennen kuin ehditään tutustuakaan.

Sormaala korostaa, että että kirjoituksessa kärjistettiin sukupuolirooleja, ja poikkeuksia löytyy. Sormaala ei usko, että syvälle juurtuneita sukupuolirooleja muutetaan helposti, mutta kannustaa ihmisiä tiedostamaan kasvatuksen ja kulttuurin vaikutukset ajattelutapojen muodostumiseen ja omaan käytökseen parisuhderintamalla.

– Toivoisin ihmisiä ehkä tiedostamaan sen, että pienestä lähtien tytöt ja pojat kasvatetaan eri rooleihin ja odotuksiin siitä parisuhteesta. Kun pienelle tytölle on koko lapsuus kerrottu tarinoita romanttisesta rakkaudesta, niin se ajatusmaailma varmaan istuu aika syvällä. Toisaalta, aivan takuulla on myös miehiä, joilla on samalla tavalla liian suuria odotuksia parisuhteesta ja rakastumisesta, Sormaala summaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  3. 3

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  4. 4

    Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

  5. 5

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  6. 6

    Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

  7. 7

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  8. 8

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  9. 9

    Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

  10. 10

    Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  4. 4

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  5. 5

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  6. 6

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  7. 7

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  8. 8

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  9. 9

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  3. 3

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  4. 4

    Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

  5. 5

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  6. Näytä lisää