Blondi, brunette - kumpi miellyttää miestä?

Julkaistu: 01.02.2012 07:00

Tuore tutkimus paljastaa, kumpi todella miellyttää enemmän vaalea vai tumma.

Myytti siitä, että blondi nainen saisi miehen pään pyörälle muita paremmin, lienee viimeistään nyt rikottu.

Uuden brittitutkimuksen mukaan blondit saattavat saada enemmän huomiota, mutta miehet ihastuvat brunetteihin.

AskMen.comin mukaan koe toteutettiin empiirisin menetelmin: tutkijaryhmä jalkautti kolmeen eri baariin naisen, jonka hiukset olivat värjätty joko blondiksi, punaiseksi tai tummanruskeaksi.

Blondi sai tutkimusryhmän mukaan eniten huomiota ja häneen kohdistui eniten iskuyrityksiä, mutta 130 miehen haastattelun pohjalta tummahiuksinen nainen oli silti kaikista viehättävimmän sekä älykkäimmän oloinen.

Aiemmin Scandinavian Journal of Psychology –lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan hiusten värillä todellakin on väliä.

Samoin väliä on myös silmien värillä, sillä Badoo-palvelun teettämässä kyselyssä 40,2 prosenttia brittimiehistä sanoi unelmakumppanillaan olevan siniset silmät. Ruskeasilmäiset naiset olivat kakkosena (29,2 prosenttia), vihreäsilmäiset naiset kolmantena (17,5) ja mantelinväriset silmät (13,1) viimeisenä, kertoo NZ Men.

Alkuperäiset lähteet: Msn.co.nz, Askmen.com

Lähde: Huoltamo.com

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Seksi ja parisuhde: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä