Jooga voi vaikuttaa myönteisesti seksuaalisuuteen ja seksiin.
Joogan avulla voi saada myös lisää halua ja kestävyyttä.
1. Sisäiset solmut auki tantrajoogan avulla
Tantrassa pyritään avaamaan seksuaalisia solmukohtia ja luomaan tilalle puhdasta energiaa. Tantra on yli 5 000 vuotta vanha itämainen filosofian suuntaus.
Tantrismi pyrkii pääsemään eroon seksiin liittyvistä estoista, tabuista ja rutiineista. Jotta seksuaaliselle nautinnolle voi täydellisesti antautua, on ensin oltava sinut itsensä ja oman kehonsa kanssa.
Olennaisena osa tantrajoogaa ovat hengitysharjoitukset, joiden avulla energiatiloja säädellään sopiviksi. Ylipäätään jooga- ja meditaatioharjoitukset ovat olennainen osa eroottisen tantran harjoittamista; niiden avulla opitaan hallitsemaan kehoa ja mieltä.
Tärkeää on myös lantionpohjan lihasten eli niin sanottujen rakastelulihasten harjoittaminen. Kun kyseisiä lihaksia voimistetaan, rakastelu tuntuu paremmalta ja miehen kestävyys yhdynnän aikana pitenee.
2. Jooga saattaa lisätä naisen halua ja kiihottumista
Jooga voi vaikuttaa naisen seksuaaliseen haluun ja energisyyteen. Sen on todettu muun muassa vähentävän seksuaalivaikeuksista aiheutuvaa stressiä ja huolta.
Vuonna 2008 tehdyn kirjallisiin lähteisiin perustuneessa kokoomatutkimuksessa todettiin, että itämaisesta lähestymistavasta voi olla suuri apu naisen seksuaalivaikeuksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin joogan, meditaation ja akupunktion vaikutuksia seksuaalisuuteen.
Tietoisuus ja itsetuntemus myös auttoivat kiihottumisessa ja vähensivät muun muassa yhdyntäkivuista kärsivien naisten kiputuntemuksia.
Kanadassa tehty tutkimus julkaistiin Journal of Sexual Medicine -tiedejulkaisussa.
3. Jooga voi auttaa ennenaikaisessa siemensyöksyssä
Intiassa tehdyn tutkimuksen mukaan joogasta on apua miesten ennenaikaisen siemensyöksyn hallinnassa. Päivittäinen jooga auttoi hidastamaan siemensyöksyä paremmin kuin lääkehoito.
Vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa oli mukana 68 miestä. Se julkaistiin Journal of Sexual Medicine -tiedejulkaisussa.
Ennenaikaisesta siemensyöksystä vaietaan usein. Se on jopa suurempi tabu ja salaisuus kuin erektiohäiriöt. Siitä kärsii noin 20 prosenttia miehistä.
Lähde: Rakkaudeksi.fi
Kommentit
Kirjoita kommentti




