Lisääkö aurinko hedelmällisyyttä?

Julkaistu: 01.02.2012 12:00

Ongelmia tulla raskaaksi? Tuoreiden tutkimusten mukaan auringonvalo lisää hedelmällisyyttä naisilla ja miehillä.

Auringonvalo lisää D-vitaminin määrää kehossamme, mikä puolestaan kiihdyttää sekä hormoni- että spermantuotantoa.

Pohjolassa on jo vuosikymmeniä tiedetty, että valolla on vaikutusta raskaaksi tulemiseen; suomalaisissa synnytyssaleissa on aina riittänyt vilkskettä maaliskuussa. Syntyvyystilastot osoittavat yksiselitteisesti, että kesä on seksuaalisesti aktiivisinta aikaa. Pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla kuukausittaiset syntyvyyskuviot ovat toistensa peilikuvat.

Jo 60-luvulla suomalaistutkijat vertasivat Etelä-Suomessa asuneiden naisten synnytyspäivämääriä ja Ilmatieteen päivittäisiä säätietoja; ja huomasivat, että päivittäisten aurinkoisten tuntien määrä oli yhteydessä hedelmöitymisajankohtaan. Mitä enemmän aurinkoa kunakin päivänä oli, sitä useammin oli myös raskauksiin johtavia hedelmöityksiä.

Lisää estrogeenin määrää

Sittemmin asiaa on tutkittu tarkemmin ja kesän aiheuttaman syntyvyyspiikin on todettu liittyvän ainakin D-vitamiinin määrään kehossamme. Tuore Itävallassa tehty tutkimus osoittaa, että D-vitamiini nostaa selvästi naishormoneiden määrää. Nämä hormonit, kuten estrogeeni, säätelevät kuukautiskiertoa ja tekevät hedelmöittymisen todennäköisemmäksi.

Tuore tutkimus julkaistiin European Journal of Endocrinology -tiedejulkaisussa.

Lisäksi tutkimuksessa kävi ilmi, että D-vitamiini lisää mieshormoni testosteronin määrää sekä sperman määrää. Testosteroni puolestaan lisää muun muassa seksuaalisen halun määrää. Päivittäin toistuvan siemensyöksyn puolestaan on todettu parantavan sperman laatua.

Antaa myös liikkuvuutta siittiöille

Vuonna 2009 julkaistun itävaltalaistutkimuksen mukaan miehillä on korkeimmat testosteronitasot elokuussa. Miehillä, joilla oli yli 30 mikrogrammaa D-vitamiini verilitrassa, oli muita miehiä huomattavasti korkeampi testosteronitaso. Tämä tutkimus julkaistiin Clinical Endocrinology -tiedelehdessä.

Jo ennestään on tiedetty myös se, että D-vitamiini lisää useiden eläinlajien siittiöiden liikkuvuutta. Human Reproduction -lehdessä julkaistun tanskalaistutkimuksen mukaan D-vitamiini antaa lisäpuhtia myös ihmisen siittiöiden liikkuvuudelle.

Australiassa tehdystä tutkimuksesta puolestaan tiedetään, että hedelmöitysklinikan miesasiakkaista kolmasosalla D-vitamiinitaso oli normaalia alhaisempi.

D-vitamiinia auringosta ja ravinnosta

D-vitamiini siis nostaa hormonitasoja sekä naisella että miehellä. Kohonneet hormoniarvot lisäävät halua ja hedelmöittymisen todennäköisyyttä.

D-vitamiinia muodostuu auringonvalon vaikutuksesta iholla. D-vitamiinia saa myös ravinnosta, kuten kalasta, kanamunasta, D-vitaminoiduista maitovalmisteista ja ravintorasvoista. Lisäksi suppilovahvero ja kantarelli ovat hyviä D-vitamiinilähteitä. Pimeinä kuukausina sitä kannattaa syödä ravintolisänä purkista.

Kesän aktiivisuus liittyy siis kohonneeseen D-vitamiini tasoon ja muun muassa lisääntyneeseen mies- ja naishormonien eritykseen, mutta valo voi aktivoida myös muita lisääntymisjärjestelmäämme vaikuttavia tekijöitä. Huomioitavaa on myös se, että hedelmöittymisvaikeudet voivat johtua lukuisista eri syistä.

Lähde: Rakkaudeksi.fi

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Seksi ja parisuhde: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä