Onko jokin temppu tai kikka, jonka avulla tietää olevansa hyvä seksipartneri? Entä voiko sängyssä olla liian tekniikkakeskeinen?
Seksitekniikoita harjoittaessa tulisi pyrkiä siihen, että tuntee oman kehonsa ja tietää, minkälaiset asiat tuntuvat hyvältä. Jos kuitenkin hyvän olon sijaan keskittyy enemmän suoritukseen ja siihen, mitä sängyssä kuuluisi tehdä, seksi on jo liian teknistä.Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Maaret Kallio uskoo, että liiallinen seksitekniikoihin keskittyminen kertoo epävarmuudesta.
– Monella on sellainen mielikuva, että seksi on tekoja ja toimintaa. Varsinkin sängyssä kokemattomat ja nuoret ihmiset saattavat keskittyä liikaa vain tekniikkaan. Se on aika pinnallinen tapa suhtautua seksiin, ja pidemmän päälle sellainen saattaa aiheuttaa esimerkiksi haluttomuutta tai erektio-ongelmia.
Kuin autokoulussa
Tekniseen seksiin liittyy usein ajatus seksistä suorituksena, mikä saattaa johtaa siihen, ettei ota omia tarpeita ja tunteita huomioon. Toki seksissä on myös kyse tekniikasta, mutta kun perusasiat ovat hallussa, on hyvä keskittyä muuhunkin.
– Tätä voisi verrata autokouluun. Aluksi ajaessa joutuu tarkasti miettimään jokaista liikettä ja jalansijaa, mutta harjoituksen tuloksena auton hallinta automatisoituu. Sen jälkeen voi alkaa nauttia matkanteosta ja ihastella maisemia. Sängyssä tämä tarkoittaa sitä, että pystyy rentoutumaan ja suhtautumaan seksiin leikkisämmin ja tutkiskellen sekä enemmän hurvitellen, Kallio kuvailee.
Miten olla hyvä sängyssä?
Kun miehelle asetetaan usein enemmän paineita osaamisen, aloitteellisuuden ja tekniikoiden suhteen, naiset taas tuntevat usein omia intiimialueitaan huonommin. Useat naiset eivät ole koskaan edes nähneet omia sukupuolielimiään, siinä missä miehet ovat väistämättä päivittäin tekemisissä omiensa kanssa.
Ollakseen hyvä seksipartneri on ensisijaisen tärkeää tietää, mistä itse tykkää.
– Masturbointi on hyvä tapa harrastaa seksiä. Se on keino oppia tuntemaan oma keho ja sen erogeeniset alueet. Jos niitä ei itse tunne, ei kumppanikaan osaa niitä etsiä. Toki ne voi kumppaninkin avulla löytää, mutta jokainen on lopulta itse vastuussa siitä omasta nautinnostaan ja toiveittensa täyttymisestä. Seksistä tulee helpompaa, kun kumppania osaa neuvoa.
Kyse ei siis ole erilaisista tempuista tai niiden hallitsemisesta.
Sänkypuuhissa vahvoilla ovat ne ihmiset, jotka osaavat suhtautua itseensä, omaan kehoonsa sekä nautintoon avoimesti. Kun lähtökohta on tämä, voi uusien tekniikoiden harjoitteleminenkin tuoda mukavaa lisämaustetta petipuuhiin.
Lähde: Rakkaudeksi.fi
Kommentit
Kirjoita kommentti




