Riidelläänkö teillä turhaan? Näin saat turhat riidat loppumaan

Julkaistu: 24.01.2012 13:25

Riiteleminen tekee välillä hyvää ja puhdistaa ilmaa, mutta riidelläänkö teillä aivan turhista asioista? Lue muutama vinkki!

Jokaiseen parisuhteeseen kuuluu pienet riidat silloin tällöin. Satunnainen riita puhdistaa ilmaa ja tekee lopulta vaan hyvää suhteelle, mutta jatkuva kinastelu saattaa nakertaa suhdetta hyvinkin paljon. Jos tuntuu siltä, että suhteessanne on liikaa typeriä riitoja, ota opiksi näistä muutamista Women’s Health Magazinen vinkeistä.

Kuuntele

On hyvin yleistä jäädä hokemaan samoja vanhoja asioita riitatilanteessa. Älä jankuta samaa asiaa, äläkä vedä riitaan jo sovittujen riitojen aiheita. Kumppanisi varmasti yrittää parhaansa selvittää hänen näkökulmaansa, etkä sinä jankkaamiseltasi kerkeä kuulemaan mitään. Kunnon riidassa molemmilla pitäisi olla tilaa puhua, että mitään saataisiin selvitetyksi.

Älä mene henkilökohtaisuuksiin

Rajun riidan temmellyksessä tulee monesti lyötyä vyön alle. Kumppanisi on usein se ihminen, joka tuntee sinut parhaiten, ja joka myös osaa loukata sinua muita tehokkaammin. On myös todistettu, että ihmisen aivot ovat puolueellisia negatiiviselle tiedolle, mikä tarkoittaa, että loukkaukset jäävät helposti mieleen ylistyksiä paremmin. Pysy siis poissa henkilökohtaisuuksista. Sen sijaan, että syyttäisit kumppania laiskaksi sohvaperunaksi, yritä rohkaista kumppaniasi osallistumaan enemmän käyttäen mahdollisimman neutraaleja sanoja.

Älä etsi voittajaa

Mikään riita ei tule menemään hyvin, jos molemmat osapuolet yrittävät ainoastaan voittaa. Riidan tulisi loppua asian selviämiseen eikä toisen voittohuutoihin. On myös todennäköisempää, että riitely loppuu nopeammin, jos kumpikaan ei ainoastaan hapuile voittoa.

Myönnä itsekin olevasi jossain aiheessa kohtuuton tai jopa mahdoton, niin ehkä hän tajuaa olleensa kohtuuton jossain toisessa asiassa. Kompromissit ovat parempia vaihtoehtoja riidan lopettamiseksi, kuin se, että toinen juoksee makkariin mököttämään tai lakkaa kokonaan puhumasta.

Muista, että olette pari

Vaikka se saattaa kuulostaa vaikealta, muista rakastavasi häntä. Jos kykenet ilmaisemaan rakkautta tai huumoria kesken riidan, saattavat pahemmat sanat jäädä vähemmälle huomiolle. Jos tiedätte molemmat, että rakastatte toisianne riidasta huolimatta, saatatte loppujen lopuksi olla tyytyväisempiä suhteeseenne.

Inside-jutut ja keskinäiset hellittelynimet luovat yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, vaikka ne liittyisivätkin riitatilanteisiinne. Jos kykenet pitämään mielessä, kuinka paljon välität kumppanistasi, riita lyhenee ja ratkaisu saattaa löytyä nopeammin.

Lähde: Kimallus.fi 

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Seksi ja parisuhde: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä