Haluaisitko nauttia seksistä syvällisemmin ja saavuttaa läheisemmän yhteyden kumppaniisi?
Miltä kuulostaisivat multiorgasmit? Tantraseksi on avain tähän kaikkeen. Asiantuntija neuvoo, miten voit kokeilla sitä kotioloissa.Tantra käsitetään usein vain yhdeksi seksin muodoksi, mutta se on paljon muutakin. Tantra on toki eräänlaista seksuaalisuutta, mutta siinä mukaan on otettu enemmän rakkautta, läheisyyttä, ja tunnetta. Mieltä ja kehoa hallitsemalla pari voi kokea tavallistakin moniulotteisempaa ja syvempää nautintoa.
– Tantra on eräänlainen henkinen suuntaus, joka tukee ihmisen omaa hyvinvointia ja seksuaalisuutta poistamalla kehosta huonoa energiaa. Tantran avulla ihmisistä tulee pääosin iloisempia ja onnellisempia, sanoo tantraguru Asko Nummela.
Nummela kertoo tantraseksin avulla voi saavuttaa muun muassa multiorgasmeja ja pitkitettyjä siemensyöksyjä.
Varaa tantralle aikaa
Miten tantraseksiä voi kokeilla?
– Suosittelen tantrakurssille osallistumista, mutta tietenkin tantraa voi harjoittaa myös kotioloissa, Nummela sanoo.
Ennen tantraseksin kokeilemista on tärkeää olla oikealla tavalla virittäytynyt tunnelmaan. Koska kyseessä ei ole aivan tavallinen seksi, tulee tantralle varata aikaa. Omaan itseensä ja ajatuksiinsa tulee uhrata aikaa, ennen kuin voi lähteä harjoittamaan tantraseksiä.
– Tantra vaatii oikeastaan ihmiseltä jonkinlaisen tarpeen muuttaa itseään, elämäänsä tai parisuhdettaan, Nummela kuvailee.
Unohda häpeä ja rentoudu
Tantraseksin kokeilemista aloitettaessa tulisi ensinnäkin muistaa olla rentoutunut. Jos jotain asiaa jännittää tai pelkää, tai jos häpeää jotain asiaa itsessään, voi olla vaikea löytää yhteyttä, jonka tantran onnistuminen vaatii. Jos nautinnon tiellä on jotain, eivät kumppanusten energiat pääse virtaamaan oikealla tavalla.
Toinen tärkeä asia on, että tantraseksille ei tulisi asettaa liian suuria odotuksia. Tantrakokeiluun kannattaa lähteä avoimin mielin, ehkä vaatimattomastikin.
– ”Katsotaan mitä tuleman pitää” -asenteen avulla on mahdollista saavuttaa parhaat seksuaaliset kokemukset, kun minkäänlaisia ennakko-oletuksia ei ole, tantraguru kertoo.
Apuvälineitä ei tarvita
Oma koti on helppo sisustaa oman mielen mukaiseksi, minkä vuoksi se onkin oivallinen paikka tantraseksin kokeilemiselle. Tärkeää tantran harrastamiseen varatussa tilassa on oikeastaan vain se, että siellä on kevyt ja mukava olla, ja ettei häiriötekijöitä ole.
Apuvälineet eivät ole välttämättömiä, mutta esimerkiksi naisten lantiopohjan lihaksien vahvistamiseen tarkoitetut geishakuulat käyvät hyvin tantraseksin mausteeksi.
– Tantraseksin yksi peruspilareista on kosketus ja sen kautta hellyys, jota voimme käsiemme avulla itsellemme ja kumppanillemme osoittaa. Siksi pelkät kehomme riittävät tantran harjoittamiseen, Nummela kertoo.
Nummela on luonut tantraharjoituksille neliportaisen mallin, Neljän portaan taktiikan, joka johdattelee kumppanuksia tantraseksin maailmaan. Näiden osioiden avulla kumppanusten on mahdollista saavuttaa keskinäinen yhteys niin henkisesti kuin seksuaalisesti.
Lähde: Rakkaudeksi.fi
Kommentit
Kirjoita kommentti




