IS Urheilu sai hankittua julkaisuoikeudet tallenteeseen, jossa on kuvattu Jokerien vaihtopenkkiä juuri ennen kuin Jokereiden Semir Ben-Amor hyppää jäälle ja lähtee HIFK:n kapteenin Ville Peltosen kimppuun. HUOMIO: Tämän artikkelin yhteydessä ollut video poistui katselusta tiistaina 18.9.2012 kello 06.00.
Tallenteen ääniraita vietiin audioalan ammattilaisen tutkittavaksi ja siltä filtteröitiin eli suodatettiin matalat taajuudet ja korostettiin taajuuksia, joilla ihmisen puhe kuuluu, eli yhden ja kuuden kilohertsin ympäristöstä.Ääniraita ekvalisoitiin, kompressoitiin ja limitoitiin. Audiotiedostosta ei ole poistettu mitään eikä siihen ole lisätty mitään.
HUOMIO: Tallenteen kuuntelemiseen suositellaan mahdollisimman laadukkaita äänentoistolaitteita. Mitä paremmat kuulokkeet tai kaiuttimet, sitä paremmin äänet erottuvat.
Videolla on ensin tekstitetty versio tapahtumista ja sen jälkeen koko tallenne ilman katkoja. Mitä useammin tallenteen katselee ja kuuntelee, sitä paremmin huudot erottuvat.
Tallenteelta kuuluu muun muassa huuto juuri Ben-Amorin loikatessa kentälle:
- Tapa se kusipää!
Näin tapahtumat etenevät:
Tapahtumat saivat alkunsa, kun Jokerien ja HIFK:n välistä European Trophyn ottelua oli pelattu noin kuusi ja puoli minuuttia. HIFK:n Ilari Melartin viiden minuutin jäähy oli tuolloin lopuillaan, ja Jokerit pelasi yhden miehen ylivoimalla.
HIFK purkaa kiekon Jokerien päätyyn, ja Peltonen hyppää lentävällä vaihdolla kaukaloon. Heti perään videolta erottuu huuto "Nyt menee Vil..."
Samaan aikaan myös Jokerit suorittaa vaihtoa. Ottelussa kakkosketjussa pelannut nuori laitahyökkääjä Aleksi "Muse" Mustonen on seuraamassa ketjukavereitaan Jani Ritaa ja Riku Hahlia kaukaloon, kun kuuluu huuto "Muse jää, Muse jää, Muse jää!"
Mustonen tekee jäällä äkkikäännöksen ja palaa vaihtoaition luukusta sisään. Seuraavaksi Semir Ben-Amor hyppääkin Mustosen tilalle kaukaloon.
Ben-Amorin kiivetessä kentälle miesääni huutaa "Tapa se!" Heti perään toinen, matalampi miesääni huutaa "Tapa se kusipää!"
IS Urheilun käyttämän ääniasiantuntijan mukaan sekä ensimmäinen (Nyt menee Vil...), toinen (Muse jää!) että neljäs huuto (Tapa se kusipää!) ovat todennäköisesti saman miehen suusta.
Päivitys 17.9.: Lisättynä tieto videon katseluajan päättymisestä tiistaina 18.9.2012 kello 06.00.
- Holopaisen kommentti: Lätkäkoodiston 9/11
- Nyt puhuu Ville Peltonen: "Sähköä ilmassa"
- Kummola rinnastaa Ben-Amorin pelikiellon ehdolliseen vankeusrangaistukseen
- Ville Peltonen ennakoi iltaa: "Ollaan tylyjä"
- Kolme HIFK:n pelaajaa epäiltynä pahoinpitelystä
- Kimmo Kuhta otti heti paikkansa HIFK:n pörssikärkenä
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 10:26
1.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 08:47
2.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
3.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 09:34
4.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 09:09
5.
-
Ressun lukio Suomen paras yo-kirjoituksissa 10:06
6.
-
Loton ennätyspotti jakaantui yhdelle perheelle 09:55
7.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
8.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 10:01
9.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
10.
-
Työkyvytön teki 1100 tuntia puolisonsa firmalle töitä ja nosti päivärahat – hovi ei lieventänyt petostuomiota 06:01
11.
-
Suursäätilassa ei ole odotettavissa muutoksia – Euroopan sää päälaellaan 07:54
12.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
13.
-
Litmanen dopingväitteistä: "Muiden tehtävä hankkia todisteita" 06:37
14.
-
Kerrostalosta hypännyt mies surmasi kadulla kävelleen pikkutytön 10:08
15.
-
Näin kaukaa kannattaa lähteä tankkaamaan - katso kartalta! 09:38
16.
-
Haluatko pomoksi? Muuta tämä asia heti 06:51
17.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
18.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 08:21
19.
-
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät 23.5. 19:14
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
2.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 23.5. 13:07
3.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
4.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
5.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 08:21
6.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 23.5. 10:33
7.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 23.5. 14:45
8.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 23.5. 9:14
9.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
10.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
11.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 23.5. 13:14
12.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 23.5. 15:33
13.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 23.5. 16:19
14.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 23.5. 12:30
15.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
16.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 23.5. 10:16
17.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
18.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
19.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 23.5. 8:39
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Tuukka Raskille sattui karmaiseva virhe - katso video
Detroit lähelle välieriä - Filppula pisteille
Maalivahtilegendan NHL-pesti varmistui
Kiitti, nyt riitti! Vancouver antoi 7 vuoden jälkeen monoa valmentajalleen
Puolustajalegenda siirtyy Nashvillen penkin taakse
SM-liigan kova päätös: Jonne Virtanen on IFK:n pelaaja
HIFK-kaksikko hakee vauhtia Vaasan Sportista
Jokinen palasi - Pittsburgh voiton päässä välieristä
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman
Klubi pian kriisissä - "Sixten Boströmin asema käy tukalaksi"
Kolme pientä ruotsalaista porsasta
Juhani Tamminen, Kuningas auringon




