Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki ei voinut olla kehumatta SM-liigan tämän hetken kuuminta ketjua.
Teemu Rinkinen ratkaisi keskiviikkona Bluesin vierasottelun Tapparaa vastaan jatkoajalla ja keräsi tehot 2+1. Sentteri Teemu Ramstedt puolestaan merkkautti itselleen kolme syöttöä. Toinen laitahyökkääjä Niko Nieminen säesti hyvin ja iski entistä seuraansa vastaan Bluesin avausosuman.- Aina on sanottu, että Blues on tasaista massaa, josta kukaan ei erotu. Ollaan nyt iloisia, että meillä on yksi tuollainen ketju, Blues-luotsi Marjamäki sanoi.
Bluesin Super-Teemut ovat nyt pistepörssin kärjessä, Rinkinen edellä ja Ramstedt takana.
- Rinkinen haistaa tosi hyvin maalipaikat ja riistää kiekkoa, Marjamäki kehui.
- Ramstedt uskaltaa nyt olla oma itsensä. Hänellä oli jo kultakypärä viime joulukuussa, ennen kuin käsi katkesi. Sen jälkeen hän ei enää päässyt play-offeissa oikein iskuun.
- Myös Niemisen Niko on ollut erittäin hyvä ja iloisella ilmeellä mukana. Hän tuntuu ihan uudestisyntyneeltä, Marjamäki analysoi Bluesin tehoketjua.
Marjamäki on erittäin tyytyväinen joukkueensa pelaamiseen.
- Meillä on hyvä jengi kasassa ja hyvä taisteleva puolustus. Löytyy myös sellaista rentoutta ja osaamista hyökkäyspäässä, joka on ollut aika harvinaista herkkua Bluesille.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
1.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
2.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
3.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
4.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
5.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
6.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
7.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
8.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
9.
-
Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu 18.6. 22:58
10.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
11.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
12.
-
Bostonin venäläisvahti samassa tilanteessa kuin Rask 2011 18.6. 23:13
13.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 18.6. 15:38
14.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 18.6. 12:34
15.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
16.
-
Futissota Etelä-Koreassa: Iran-luotsilta karkasi mopo käsistä - katso video 18.6. 23:01
17.
-
Mitä tapahtui Erkille, 19, Kokkolan illassa? 18.6. 16:11
18.
-
Ruotsalaisnyrkkeilijän vakavasta loukkaantumisesta uutta tietoa 18.6. 18:53
19.
-
Varkaan viemä Suomen ainoa työkone löytyi - omistaja kyynelehti 18.6. 15:01
20.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
1.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
2.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
3.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
4.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
5.
-
Varkaan viemä Suomen ainoa työkone löytyi - omistaja kyynelehti 18.6. 15:01
6.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
7.
-
Juhannuksen virallinen sääennuste julki: Osa saa hellettä – osa ehkä sadetta! 18.6. 15:13
8.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 18.6. 6:13
9.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
10.
-
Lumivarkaat iskivät Saariselällä - rikosilmoitus tulossa 18.6. 9:08
11.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 18.6. 15:38
12.
-
Apteekkari: Lääkäri tilasi 120 000 yksikköä epoa - "hän oli selvästi hermostunut" 18.6. 11:25
13.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
14.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
15.
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 18.6. 8:06
16.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
17.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
18.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 18.6. 12:34
19.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
9.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
12.
-
Veritahrat paljastivat karmivan löydön lentokoneen laskutelinetilasta 12.6. 6:14
13.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
14.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
15.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
16.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
17.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
18.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
19.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
20.

Bostonin venäläisvahti samassa tilanteessa kuin Rask 2011
Marian Hossa pelannee neljännessä Stanley Cup -finaalissa
Ilveksen oletettu miljonääriostaja: "Soita mulle ensi kuussa"
Detroit-legenda jatkaa ainakin vuoteen 2017
SM-liigan ulkomaalaisrajoitukset poistuvat
Valmentaja paljastaa - tällainen on Tuukka Rask
"Tukka Time" jatkui, kun Rask nollasi Chicagon
Boston otti sarjan komentoonsa
Kanadalaisluotsista tulee NHL:n kovapalkkaisin valmentaja
IS-lätkäradio: Kannujahti saa klassisen huipennuksen!
Liigan paras topparipari: MM-pelaaja ja tosi-tv:n tähti




