Pirkka

SM-liiga

Valikko

SM-liiga

Antero Niittymäki palaa TPS:ään

Turun Palloseura saa SM-liigakauden alla kovan vahvistuksen.
Viimeiset yhdeksän kautta Pohjois-Amerikassa kiekkoja torjunut Antero Niittymäki on IS Urheilun tietojen mukaan tehnyt sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa.

Niittymäki on tiettävästi mukana turkulaisten harjoitusotteluissa jo tällä viikolla.

32-vuotias veteraanivahti on taistellut uransa aikana lukuisten loukkaantumisten kanssa.

Viime kaudella miehelle operoitiin metallinen tekolonkka, tiettävästi ensimmäisenä ammattilaismaalivahtina koko maailmassa. Tästä syystä vyölle kertyi ainoastaan 18 AHL-ottelua.

NHL:ssä Niittymäki on edustanut hänet aikanaan varannutta Philadelphia Flyersia, Tampa Bay Lightningia sekä San Jose Sharksia.

TPS:ssä hän on kiekkoillut viimeksi kaudella 2001-2002. Hänellä on vyöllään myös kaksi Suomen mestaruutta turkulaisten riveistä vuosilta 2000 ja 2001.

Niittymäen lisäksi TPS:n ykkösvahdin paikasta alkavalla kaudella taistelee Pohjois-Amerikasta viime keväänä palannut Atte Engren.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko Gladiaattorit-ohjelman Mohikaanin? Mika, 52, on yhä huimassa kunnossa – rinnalla 21-vuotias rakas

    2. 2

      Miesjoukon epäillään huijanneen lottovoittajalta jopa miljoonia euroja

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä päivittäin vuoden ajan – Mitä haaste teki kolmen lapsen äidin itsetunnolle?

    4. 4

      Yhdysvalloissa löydettiin merkkejä viemärissä asuvista lapsista – ”En ole koskaan kohdannut mitään vastaavaa”

    5. 5

      Putkifirma tarjoutui auttamaan kultamitaliaan kauppaavaa suomalaista olympiavoittajaa – tämä esti aikeet

    6. 6

      Olympiavoittaja kaupittelee kultamitaliaan – arvio hinnasta vetää Huutokauppakeisarin hiljaiseksi

    7. 7

      Lentokone osui massiiviseen ilmakuoppaan – syöksyi yli 1 200 metriä muutamissa sekunneissa, 16 loukkaantui

    8. 8

      Näin Suomen tunnetuin vankikarkuri pakeni eri vankiloista – ”Irrotin kolikolla 150 ruuvia”

    9. 9

      Aviomiehensä 12 vuotta sitten traagisesti menettänyt Jutta Gustafsberg kävi meediolla: ”Saimme yhteyden Petteriin”

    10. 10

      Kuvat: Linderien pihalle ilmestyi 190 senttimetriä iljettävää ”matoa” – ”Vaimo melkein pyörtyi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rion kisoihin matkustavan urheilijan tragedia – armokuolema jo sovittu

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä päivittäin vuoden ajan – Mitä haaste teki kolmen lapsen äidin itsetunnolle?

    3. 3

      Suomalainen olympiavoittaja myy kultamitaliaan: ”Tarvitsen rahaa putkiremonttiin”

    4. 4

      Yhdysvalloissa löydettiin merkkejä viemärissä asuvista lapsista – ”En ole koskaan kohdannut mitään vastaavaa”

    5. 5

      Vaarallinen raiskaajamurhaaja pääsee huomenna vankilasta – heti säilöön odottamaan karkotusta Suomesta

      Äiti löi 2-vuotiasta useita kertoja kasvoihin – oli lähdössä juhlimaan ja syytti lasta rahojen katoamisesta

    8. 8

      Näin lapsena kellariin vangittu Natascha Kampusch elää nyt – omistaa talon, jonka tyrmässä virui 8 vuotta

    9. 9

      Näin Suomen tunnetuin vankikarkuri pakeni eri vankiloista – ”Irrotin kolikolla 150 ruuvia”

    10. 10

      Putkifirma tarjoutui auttamaan kultamitaliaan kauppaavaa suomalaista olympiavoittajaa – tämä esti aikeet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin alkoholinkäyttö näkyy kasvoista – tämä merkki silmien välissä kertoo juomisesta

    2. 2

      Indonesialaisella miehellä ikää henkilöllisyystodistuksen mukaan 145 vuotta: ”Haluan vain kuolla”

    3. 3

      Näin lapsena kellariin vangittu Natascha Kampusch elää nyt – omistaa talon, jonka tyrmässä virui 8 vuotta

    4. 4

      Brittilehti penkoi Saara Aallon taustoja ja yllättyi – kyseenalaistaa X Factor -esiintymisen: ”Tiesikö tuomaristo?”

    5. 5

      Poliisi varoittaa uudesta pirullisesta huijauksesta: Katso, mitä laskusi tilinumeron kohdalla lukee

    6. 6

      Tällainen on Michael Monroen Johanna-vaimo – naimisissa jo 13 vuotta

    7. 7

      Kadonneen Brittaneen, 17, kohtalo selvisi – FBI: Jengi piti tyttöä vankinaan ennen surmaamista

    8. 8

      Rion kisoihin matkustavan urheilijan tragedia – armokuolema jo sovittu

    9. 9

      SS: Koko baari räjähti nauramaan savolaismiehen sanoille Turussa – ”Olen edelleen katkera”

    10. 10

      Suuretsinnät Helsingissä – 9-vuotias ui erittäin pitkän matkan kovassa merenkäynnissä

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko Gladiaattorit-ohjelman Mohikaanin? Mika, 52, on yhä huimassa kunnossa – rinnalla 21-vuotias rakas

    2. 2

      Miesjoukon epäillään huijanneen lottovoittajalta jopa miljoonia euroja

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä päivittäin vuoden ajan – Mitä haaste teki kolmen lapsen äidin itsetunnolle?

    4. 4

      Yhdysvalloissa löydettiin merkkejä viemärissä asuvista lapsista – ”En ole koskaan kohdannut mitään vastaavaa”

    5. 5

      Putkifirma tarjoutui auttamaan kultamitaliaan kauppaavaa suomalaista olympiavoittajaa – tämä esti aikeet

    6. Näytä lisää