Rankkarikisassa HIFK:lle Talviklassikon voiton ratkaisseen Petteri Wirtasen päätä, käsiä tai varpaita ei palellut koko iltana.
Wirtanen ampui rankkarikisassa kaksi maalia, toisen Jokerien maalivahdin Eero Kilpeläisen längistä ja jälkimmäisen, pelin ratkaisseen osuman tyylikkäästi ylänurkkaan.- Hyvin siellä pysyi lämpimänä. Yleisöllä on varmaan vähän kylmempi kuin pelaajilla. Maukas tunne tämä on, siitä ei pääse mihinkään, Wirtanen sanoi.
Ottelu ei ollut, luonnollisista syistä, ihan sieltä kovatempoisimmasta päästä. HIFK vei kahta ensimmäistä erää selvästi, mutta kolmannessa Jokerit teki Talviklassikosta todellisen taistelun. Wirtasen mielestä pisteet lähtivät punapaidoille kuitenkin lopulta ansaitusti.
- Olimme aika kauan kuskin paikalla. Peli oli sellainen, että yritimme pelata vähän tavallista simppelimmin, Wirtanen kertoi.
HIFK:n kapteeni Ville Peltonen kertoi syyn siihen, että mitään upeita syöttökuvioita ei nähty. Peli oli pakko pitää yksinkertaisena, mutta ei ainoastaan lumisateen takia.
- Kiekko pomppi ihan pirusti. Ja kylmyys näkyi varmaan siinä, että maalivahdeilla oli ongelmia vangita kiekkoa, Peltonen kertoi.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Jääkiekko: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Haihattelut sikseen: tätä Wild-johto odottaa Granlundilta
24.05.2012 10:25 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-




