Lahden jäähallissa tehdään tänään jääkiekkohistoriaa.
Seuraikoni Jan Latvala saa tänään täyteen 1000:nnen SM-liigan runkosarjaottelun. Huikean rajapyykin on aiemmin onnistunut rikkomaan vain Erik Hämäläinen. Rauman Lukossa luutinut ”Eepi” merkkautti keväällä 2008 päättyneellä urallaan 1001 ottelua, joka on kaikkien aikojen ennätys.Historiankirjat menevät pian uusiksi. Latvala on vielä 39-vuotiaanakin rautaisessa kunnossa eikä todellakaan tarvitse rollaattoria kaukalossa – päinvastoin. Puolustaja palkittiin vastikään vuoden jatkosopimuksella Pelicansiin.
Se tarkoittaa, että Hämäläisen 1001 -rekordi tulee murskautumaan kirkkaasti.
- Olen nauttinut tosi paljon pelaamisesta ja nautin edelleen, Latvala sanoi aiemmin viikolla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
- On hienoa tulla tällaiseen työhön joka aamu. Pukukoppielämä ja pelimatkat bussissa ovat jotain ainutlaatuista. Ne ovat jotain, jota tulee sitten joskus kaipaamaan.
Latvala on pelaamassa jälleen vahvaa kautta. Vaikka Pelicansin alakerrassa Markus Seikola ja Joonas Järvinen merkkauttavat suurimmat peliminuutit, on Latvala iskenyt 46 ottelussa tehot 6+16=22.
1000 liigaottelua on merkkipaaluna sen verran harvinainen, että sitä juhlistetaan ennen Pelicansin ja TPS:n välistä koitosta poikkeuksellisin juhlamenoin.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Jääkiekko: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Haihattelut sikseen: tätä Wild-johto odottaa Granlundilta
24.05.2012 10:25 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-




