"Super-Sami" sivalsi HPK:n nurin - katso video!

Video latautuu, odota hetkinen. Jos video ei näy, tarkista, että selaimessasi on asennettuna Flash Playerin versio 10 tai tai uudempi ja että Javascript on käytössä.

Uusimman Flash playerin voit ladata Adoben sivuilta

Lataa uusin Flash player

Julkaistu: 21.02.2012 21:01, päivitetty: 21.02.2012 21:54

HPK on ollut JYPille koko 2000-luvun hankala vastus. Tällä kaudella JYP oli onnistunut kepittämään Kerhon ainoastaan kertaalleen.

Tiistaina tilastoilla ei ollut merkitystä kun JYP pyöritteli vastustajansa nippuun selvin numeroin.

Voiton takuumieheksi nousi loukkaantumisestaan täysin toipunut Sami Vatanen (1+1). Super-Samiksi tituleerattu Vatanen on tehnyt viimeisten neljän ottelun aikana  peräti seitsemän (3+4) tehopistettä ja oli tänäänkin rakentamassa omalla taidollaan kotivoittoa.

- Ei ollut tänään mitään hätää. Viime aikoina on kulkenut niin hyvin, että riitti kun jatkettiin siitä mihin viime pelissä jäätiin, Vatanen pohti joukkueen esitystä.

Omaan peliinsä Vatanen ei silti ole vielä täysin tyytyväinen.

- Heikkoa on ollut puolustuspäässä, turhaan on soinut omissa. Sitä pitää kyllä petrata.

Vatasen hienoa iltaa säestivät myös puolustaja Arto Laatikainen (1+1) sekä hyökkääjä Ossi Louhivaara (1+1).
 
JYP-HPK 5-2 (1-0, 2-1, 2-1)

1. erä: 6.19 Sami Vatanen (Harri Pesonen-Eric Perrin) 1-0 sr.
Jäähyt: 10.00 Mikko Viitanen J 2 min, 12.59 Marek Zagrapan H 2 min, 16.19 Esa Lehikoinen H 2 min, 17.20 Jukka Laamanen H 2 min.

2. erä: 23.08 Otto Paajanen (Jan-Mikael Juutilainen-Jere Sallinen) 1-1, 25.49 Miika Lahti (Vatanen-Filip Riska) 2-1, 36.28 Arto Laatikainen (Tuomas Pihlman-Ossi Louhivaara) 3-1 yv.
Jäähyt: 27.37 Pesonen J 2 min, 29.18 Jari Jääskeläinen J 2 min, 34.39 Marko Tuulola H 2 min, 37.56 Teemu Rautiainen H 2 min.

3. erä: 45.41 Jonne Virtanen (Laatikainen-Turo Asplund) 4-1, 46.04 Marko Luomala (Janne Laakkonen) 4-2, 52.56 Louhivaara (Petr Hubacek) 5-2.
Jäähyt: 54.44 Pesonen J 2 min.

Jäähyt yhteensä: JYP 4x2 min=8 min, HPK 5x2 min=10 min.

Torjunnat: Joni Myllykoski J 6+10+5=21, Mika Järvinen H 10+5+8=23.

Tuomarit: Jari Leppäalho-Timo Metsälä (Jaakko Halttunen-Tuukka Lohi).
Yleisöä: 3 784.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Jääkiekko: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä