Taitoluistelun Finlandia Trophy luistellaan ensi syksystä lähtien uudessa paikassa.
Areenan kanssa tehty sopimus on mallia 2+2. Samalla tapahtuman nimi muuttuu muotoon Finlandia Trophy Espoo. Tänä vuonna kilpailu kerää taitoluistelijat Suomeen 5.-7. lokakuuta.
Vuodesta 1995 lähtien järjestetty kilpailu pidettiin vuoteen 2004 asti Helsingissä. Sen jälkeen paikkana on ollut Tikkurila.
Tikkurilan jäähalli on kuitenkin käynyt tapahtumalle turhan ahtaaksi, etenkin kun Finlandia Trophy Espoo haluttaisiin liittää tulevaisuudessa osaksi taitoluistelun GP-kiertuetta.
- Kansainväliseltä luisteluliitolta on tullut sille jo vaalenvihreää valoakin, Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo kertoi perjantaina.
Toistaiseksi GP-kiertueella luistellaan osakisoja vain Japanissa, Kiinassa, Ranskassa, Venäjällä, Kanadassa ja USA:ssa.
Kommentit
Kirjoita kommentti




