Turkkila löysi flow-tilan

Julkaistu: 17.12.2011 20:01

Naisten taitoluistelun SM-kisassa toisena oleva Juulia Turkkila oli onnellinen tyttö lyhytohjelmakisan jälkeen.

Viime talvena Suomea EM- ja MM-kisoissa edustanut Juulia Turkkila, 17, onnistui oikeassa paikassa.

Hän onnistui ensi kertaa urallaan tekemään kisaohjelmassa kahden kolmoishypyn yhdistelmän puhtaasti.

- Oli tosi ihana luistella! Tuo tulpin onnistuminen vapautti. Sen jälkeen tuli flow ja annoin vaan mennä, hän kertoi.

- Tuon yhdistelmän onnistumisella on iso merkitys, sitä on harjoiteltu niin paljon, pari vuotta.

Turkkila sanoo, että alkukauden ongelmat johtuvat siitä, että viime kausi venyi Japanin luonnonkatastrofin vuoksi kuukauden normaalia pitemmäksi.

MM-kisat piti käydä maaliskuun lopulla Tokiossa, mutta ne järjestettiinkin vasta huhtikuun lopulla Moskovassa.

- Uusi kausi tuli nopeasti vastaan, sanoi Turkkila, joka kesällä uusi vapaaohjelmansa.

Turkkila viime kauden hyvät suoritukset on noteerattu myös sponsoripuolella. Hän kuuluu nyt tulevaisuuden lupaukselle tarkoitettuun Soneran Next Generation –ryhmään.

- Se on minun ensimmäinen yhteistyökumppanini ja se merkitsee paljon, myös uuden oppimista, hän sanoi.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Taitoluistelu: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä