Valikko

NOUSEVAT KOROT EIVÄT PELOTA KOTITALOUKSIA

Ekonomistit uskovat maltilliseen kehitykseen:
Asiantuntijat ovat vakuuttuneita siitä, etteivät kuluttajat ole hätkähtäneet puheita korkotason noususta.

Koska inflaation uskotaan kiihtyvän lähitulevaisuudessa, reaalikorkojen odotetaan pysyvän alhaisella tasolla myös jatkossa. Kuluttajien tulevaisuuden uskoa vahvistaa lisäksi odotukset reaalitulojen noususta ja työllisyyden kohenemisesta.

-Uskon, että kuluttajien luottamus ei koronnostoista suuria kolhuja kärsi. Uskon myös, että suomalaisten kuluttajien luottamus pysyy eurooppalaisen keskiarvon yläpuolella, toteaa OKO:n pääekonomisti Matti Huomo.

Taloussanomien viime viikon lopulla tekemän korkokyselyn mukaan 20 suomalaista suursijoittajaa ennustaa vuoden helibor-koron nousevan viiteen prosenttiin 4,30 prosentista ensi vuoden loppuun mennessä.

Suomen Pankin huutokauppakoron uskotaan nousevan 4,25 prosenttiin nykyisestä 3,25 prosentista. Myös monet tutkimuslaitokset ja ekonomistit uskovat korkojen nousuun lähitulevaisuudessa.

Nousun odotetaan olevan maltillinen

Ekonomistit muistuttavat, että koronnousujen odotetaan olevan varsin maltillisia näillä näkymin. Jos verrataan 1990-luvun alun korkoliikkeisiin, jotka olivat saattoivat olla useita prosenttiyksiköitä lyhyessä ajassa, tämänhetkiset puolen tai yhden prosenttiyksikön muutokset ovat varsin pieniä.

Luottojen kysynnän kasvun uskotaan jatkuvan, vaikka korkojen suunta olisikin ylöspäin. Koron muutokset eivät kovin hyvin selitä muutoksia luotonannon kysynnässä, Huomo toteaa. Kun korot laskivat reilusti pari vuotta sitten, ei luotonanto kääntynyt kasvuun.

Suomen Pankin tilastojen mukaan pankkien yleisölle myöntämien luottojen kanta oli syyskuun lopussa 270 miljardia markkaa, kun se vielä viime vuoden lopussa oli 259 miljardia markkaa.

Asuntokauppa jatkuu kohtuullisen vilkkaana

Myös asuntokauppaan uskotaan korkojen nousun vaikutuksen olevan varsin vähäinen. -Luulisin, että ne eivät kovin paljon vaikuta asuntokauppaan, Huoneistokeskuksen varatoi

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    9. 9

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    10. 10

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää