Valikko

TÄRKEÄT TUTKIMUSRAHAT

Euroopan unionin tutkimusvarojen jaosta saatiin viime viikolla aikaan sopimus. Se on määräaikainen, mutta sopimus kuitenkin, Espanjan taktisesta jarrutuksesta huolimatta. Seuraavan nelivuotiskauden puiteohjelman budjetiksi määriteltiin 84 miljardia markkaa. Asia oli Suomelle tärkeä, sillä suomalaisyritykset ovat jo kiitettävästi huomanneet EU:n tutkimusohjelman tarjoamat mahdollisuudet.

Suurin osa varoista käytetään neljään teemaohjelmaan. Näistä erityisesti käyttäjäystävällinen tietoyhteiskunta, energia ja ympäristö sekä kestävä kehitys ovat suomalaisille tärkeitä alueita. Lisäksi pienyrityksille on erikseen luvassa tutkimus- ja tuotekehitysrahaa.

Suomalaisyrityksille EU:n tutkimusrahoitus on ollut tuttua alusta asti. Yritykset ovat jo vuosikymmenien ajan tottuneet hankkimaan erilaista tukirahoitusta julkisilta organisaatiolta. Tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa eri muotoinen julkinen rahoitus on Suomessa ollut maan tapa. Puhtaasti omalla rahalla harjoitettu tutkimustoiminta on ollut harvinaista.

Sama menettely on jatkunut myös EU:ssa. Suomi on tämän mennessä ollut aktiivisimmin tutkimusvaroja hyödyntänyt jäsenmaa. Joukkoa ovat vetäneet alan konkarit Nokia, Telecom Finland, VTT ja Teknillinen korkeakoulu. Muissa EU-maissa yritysten itsensä rahoittama tutkimustoiminta on ollut paljon Suomea yleisempää. Niinpä esimerkiksi saksalaiset autotehtaat eivät pidä autojen tuotekehittelyn rahoittamista EU:n yhteisistä varoista tarpeellisena.

Suomalaisten suurta osuutta tutkimusvaroista selittää myös painopistealueiden osuminen yksiin Suomen kansantalouden kasvualueiden kanssa. Tämä kertoo samalla siitä, että Suomessa on otettu teknologiavetoinen teollisuuden rakennemuutostarve tosissaan. Erilaisten korkean teknologian yritysten osuus maamme kansantulosta kasvaa nopeasti.

Myös Euroopan laajuiset tutkimusohjelmat ovat pienissä maissa tärkeämpiä kuin suurissa maissa. Syykin on selvä. Pienen kansantalouden voimavarat eivät riitä huippuluokan tutkimustoimintaan usealla alueella. Laajemmilla yhteistyöohjelmilla suomalaiset yritykset ja korkeakoulut säilyttävät ainakin tuntuman kehityksen kärkeen useammilla osa-alueilla.

EU:n tulevaisuuden kannalta tutkimusohjelmien rahoituksen kasvattaminen vielä nykyistäkin nopeammin voisi sinällään olla perusteltua. Esteenä on kuitenkin budjettimenojen yleinen kasvu ja toisaalta erityisesti maatalous- sekä rakennerahastojen tulevaisuus. Juuri epätietoisuus näiden rahojen kohtalosta sai Espanjan vaatimaan tutkimusrahoista sopimista vain kahdeksi vuodeksi. Välimeren alueen raskaasti tuetut jäsenmaat haluavat kaikin keinoin turvata osuutensa EU-budjetista myös unionin laajentumisen ja maatalousreformin jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää