Valikko

HENKIVAKUUTUSYHTIÖ NOVA MONINKERTAISTI TULOKSENSA VIIME VUONNA

Henkivakuutusosakeyhtiö Nova moninkertaisti tuloksensa viime vuonna. Yhtiön tulos verojen, varausten ja asiakashyvitysten jälkeen oli 132 miljoonaa markkaa, kun vuotta aikaisemmin se oli 37 miljoonaa markkaa.Maksutuloja Nova keräsi 14 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin eli yli miljardi markkaa. Sen suurin maksutulon lähde oli eläkevakuutukset. Niistä se sai maksutuloa 36 prosenttia aiempaa enemmän, kun yleensä Suomessa eläkevakuutusten maksutulo kasvoi 26 prosenttia. Suurinta kasvu oli yhtiön ydinliiketoiminnan - ryhmäeläkkeiden - maksutulossa. Novan markkinaosuus näistä oli vuoden päättyessä liki 60 prosenttia.Viime vuonna pörssikurssit nousivat ja korot laskivat, minkä ansiosta Novan sijoitukset tuottivat hyvin. Yhtiö haki entistä parempaa tuottoa suhteessa riskiin ja lisäsi sijoittamista ulkomaille. Vuoden lopussa vajaa viidennes sen sijoituksista oli muissa maissa kuin Suomessa.Novan vastuuvelka tilivuoden päättyessä oli vajaa kymmenen miljardia markkaa, mikä oli 14 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yhtiön sijoitusten markkina-arvo oli 11,7 miljardia markkaa.Asiakashyvityksiä Nova maksoi kymmeneksen viime vuoden alun vastuuvelan määrästä. Lisäksi se varasi poikkeuksellisesti seuraavan kolmen vuoden asiakashyvityksiä varten hieman yli 300 miljoonaa markkaa. Lisäksi siirrettiin suunnilleen saman suuruinen lisävaraus pidentynyttä elinikää varten.Novan vakavaraisuus kasvoi. Vuoden lopussa sen toimintapääoma oli liki viidennes vastuuvelasta.Novassa vakuutettuja on liki 100 000 ja eläkettä yhtiöstä saa vajaat 17 000 henkilöä.Yhtiön tämän vuoden tärkein tavoite on huolehtia Novan ja Henki-Sammon fuusiosta. Kumpikin yhtiö keskittyy toiminnassaan ydinliiketoimintoihinsa. Suurten muutosten takia Nova pyri kasvamaan tänä vuonna, vaan sen päämääränä on markkinajohtajuuden turvaaminen keskeisessä liiketoiminnassaan.--Uutistoimisto Startel, Helsinki, Outi Kokko, +358-9-122 4051&E:

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    3. 3

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    8. 8

      Yle: Anttilan lahjakortteja yhä ulkona 800 000 eurolla – vielä ehdit velkoa

    9. 9

      Dow Jones nousi uuteen ennätykseen

    10. 10

      Nokia-brändi palaa älypuhelimiin – ”Asiakkaat tulevat ja halaavat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää