OUTO HANKE

Pohjois-Suomen ratojen sähköistämishanke on noussut julkisuuteen lievästi sanoen yllättäen. Oulun ja Lapin lääneissä on sähköistämättömiä runkoratoja Oulusta itään Kajaaniin ja Kostamukseen sekä pohjoiseen Kemijärvelle ja Kolariin. Sähköä vailla on lisäksi radanpätkä Tuomiojalta Raaheen. Näiden ratojen pikainen sähköistäminen ei ole aikaisemmin kuulunut rautateiden kehittämisohjelmaan. Nyt rahoja puuhataan jo ensi vuoden budjettiin.

Rataverkoston yleistilanne huomioiden hanke on outo. Etelän pääratojen perusparannusta tulisi kiirehtiä ja turvajärjestelmien asentamista nopeuttaa, ja Pohjanmaan ratakin tarvitsisi toisen raiteen. Lisäksi monilla pääradoilla on tällä hetkellä painorajoituksia, koska raiteiden kunto ei kestä normaalia kuormitusta.

Sähköistyshankkeen taustalla saattaakin olla Otamäen junavaunutehtaan pelastaminen. Kyseessä olisi teollisuuspoliittinen hanke, jolla tehtaalle ostettaisiin hiukan lisäaikaa. Tällaisenaan idea ei kuitenkaan ole järkevä. Muutaman sadan työpaikan säilyttäminen Otanmäessa tehtäisiin tässä tapauksessa äärimmäisen kalliisti. Lisäksi niukkoja voimavaroja kohdennettaisiin vääriin paikkoihin, joissa ne eivät tukisi raideliikenteen kilpailuaseman kohentumista Suomessa. On myös syytä muistaa, että pohjoisten ratojen sähköistämisen takaisinmaksuaika venyisi epäilemättä erittäin pitkäksi.

Ainakin nyt julkisuuteen tulleessa muodossa hanke on syytä haudata vähin äänin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      Venäjä kiilasi saudien ohi öljyn pumppauksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää