Valikko

RUOTSALAISET SIJOITTAVAT VELAKSI

Luottaisitko sijoitusneuvojaan, joka suosittelee osakkeiden ostamista, mutta tyhjentää samalla omaa osakesalkkuaan? Suomessa Merita on osakemyynneillään pakottanut sijoittaja-asiakkaansa puntaroimaan omaa ja neuvojansa markkinanäkemystä. Ruotsissa S-E-Banken on viime päivinä aiheuttanut samanlaista päänvaivaa omille asiakkailleen.

Yhteistä pankeille on ainakin niiden vahva tahto kasvattaa sijoitusrahastojaan.

S-E-Bankenin tekemisistä raportoi Dagens Industri. Huhtikuun 29. päivänä lehti tiesi kertoa S-E-Bankin mittavasta johdannaisoperaatiosta. Pankki osti myyntioptioita, joiden tarkoituksena on suojata pääosa 8,5 miljardin arvopaperisalkusta. Optiot suojaavat omaisuutta kurssilaskulta tämän vuoden loppuun asti.

S-E-Bankenin salkunhoitajat pitävät siis osakekurssien laskua niin varteenotettava riskinä, että sen eliminoimisesta kannattaa maksaa pitkäpenni. Pankin omistajilla tai asiakkailla on tuskin tähän nokan koputtamista.

Dagens Industrin viime perjantainen uutinen kuitenkin paljasti S-E-Bankenin antavan osalle laina-asiakkaistaan päinvastaisia neuvoja: pankki yllyttää ostamaan osakkeita velaksi. Pankki nimittäin tarjoaa lyhennyksen vaihtoehdoksi sijoitusta osakerahastoon. Asiakas ostaa lyhennysrahoilla rahasto-osuuksia ja lopulta maksaa lainan takaisin yhtenä eränä rahastoon kertyneillä varoilla. Tuote on Trygg-Hansan tuliaisia.

Asiakas voi olla järjestelyyn tyytyväinen, jos rahastosijoituksen arvon nousu ylittää lainan ja rahastosijoituksen kulut. Näin todennäköisesti käy, jos kurssinousu osakemarkkinoilla yltää sijoitusaikana niiden historialliseen keskivertovauhtiin ja jos lainanottajan ajoitus osuu kohdalleen eli hän onnistuu ostamaan rahasto-osuudet halvalla ja myymään ne kalliilla. Siis kolme kertaa jos.

Pankki sen sijaan tienaa tuplasti joka tapauksessa: se monistaa asuntosäästäjästä rahastosijoittajan ja ansaitsee palkkioita kummallakin laidalla. Luottotappioilta suojaavat lainan vakuutena olevat asunnot.

S-E-Bankenin tuotteella voi hyvinkin olla Ruotsista menestyksen mahdollisuudet, sillä ruotsalaisille näyttää nyt kelpaavan sekä velka että riski. Tästä kertoo Dagens Industrin niin ikään perjantainen uutinen. Sen mukaan ruotsalaisten pankkiiriliikkeiden luotonanto asiakkailleen on tänä vuonna kasvanut lähes 40 prosenttia. Maaliskuun lopussa luottokanta oli 10 miljardia kruunua. Valtaosa varoista on arvioiden mukaan löytänyt tiensä osakemarkkinoille.

Ruotsissa pankkiiriliikkeet ja varainhoitajat voivat sekä myöntää luottoja yleisölle että ottaa vastaan talletuksia tietyin rajoituksin. Suomessa sijoituspalveluyritykset eivät käytännössä juuri luottoja myönnä. EU-direktiivien mukaan ne voivat niin menetellä, jos ne hankkivat siihen luvan. Luottoja myöntää ainakin S-E-Bankenin omistama Gyllenberg, joka sekin kertoo luotonannon olevan merkitykseltään vähäinen varainhoidon oheispalvelu.

Jos suomalaissijoittajat ottavat mallia lännestä ja alkavat ostaa osakkeita velaksi, markkinat ottavat askelen taaksepäin eli ne lähestyvät kymmenen vuoden takaista kiikkeryyttä. Suomen Pankin tuoreimmat tilastot kuitenkin rauhoittavat. Niissä ei näy merkkiäkään siitä, että suomalaiset olisivat riehaantuneet velanottoon. Kotitalouksien luottokannan lievä kasvu johtuu asuntoluottojen kysynnän noususta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää