ASUNTOLAINAVALTUUDESTA HETI KÄYTTÖÖN KAKSI KOLMASOSAA

Hintojen nousun pelossa päätöstä puolesta miljardista siirrettiin elokuulle
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta vapautti tiistaina 1,5 miljardin markan asuntolainavaltuuden käyttöön. Tuella voidaan rakentaa kolmisen tuhatta kerros- ja rivitaloasuntoa.

Lainasta miljardi tulee käyttöön heti, mutta loppuja pidätellään vielä elokuun puoliväliin asti. Valtioneuvoston mukaan tämä summa vapautuu, jos hinnat eivät ole kesällä nousseet enempää kuin tammi-huhtikuussa.

Ympäristöministeriö esitti, että koko potti olisi otettu käyttöön heti. Valtionvarainministeriö painoi kuitenkin hintojen nousun pelossa jarrua.

Johtaja Harri Hiltunen Asuntorahastosta on kaiken kaikkiaan tyytyväinen ministerivaliokunnan päätökseen, koska se takaa aravalainoituksen tasaisen jatkumisen. Hän ei suoraan puuttunut siihen, uhkaako rakennusalaa sellainen kuumentuminen, että rakentamisen hillitsemistä tarvitaan edelleen.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusohjaajan Olavi Rantalan mielestä selviä merkkejä rakennusalan ylikuumenemisesta ei ole nähtävillä.

Hiltunen toteaa, että tietysti kymmenien tuhansien asuntoa odottavien kannalta viivyttely on ikävää.

-TToisaalta sekin, että jos tehdään liian kalliilla, on asukkaille harmillista. Tällöin korkeita rakennuskustannuksia joudutaan maksamaan koko laina-aika, kymmeniä vuosia.

Valtio tukee asumista yhdeksällä miljardilla

Ympäristöministeriö arvioi, että tänä vuonna aletaan rakentaa noin 30000 asuntoa. STT:n mukaan valtio oli budjetissaan varautunut tukemaan lähes 16000 asunnon rakentamista, mutta asuntorahasto laskee määrän todellisuudessa jäävän nelisen tuhatta pienemmäksi. Hiltunen perustelee tätä sillä, että hintojen nousun takia hankkeiden käsittely kestää ja niitä joudutaan suunnitteluttamaan aiempaa tarkemmin.

Valtio tukee asumista monin tavoin. Kun mukaan lasketaan yleinen sekä opiskelijoiden ja eläkeläisten saama asumistuki, asuntolainojen korkojen verovähennys, aravalainoihin sisältyvä alikorkotuki sekä asumisoikeusasuntojen, vuokra-asuntojen ja omakotitalojen korkotuet saadaan noin yhdeksän miljardin suuruinen vuotuinen summa. Hiltusen mukaan tämä on pienentynyt hiljalleen viime vuosina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää