TELIA TAVOITTELEE 15 %:IN MARKKINAOSUUTTA HINTOJA LASKEMALLA

Telia laskee kymmenen maan ilta- ja viikonloppuhintoja kesän ajaksi, yhtiö kertoi tänään tiedotteessaan. Hinnanlasku koskee niitä maita, joihin ulkomaanpuheluja soitetaan eniten Suomesta. Enimmillään hinnat laskevat 43 prosenttia.-Tavoitteenamme on saavuttaa 15 prosentin markkinaosuus Suomen ulkomaanpuheluista tämän vuoden loppuun mennessä. Hintakamppailulla pyritään vaikuttamaan lähinnä kotitalouksiin, joilla on ulkomaanyhteykisä kesän aikana ja syksyn alkaessa, Telian puhelunpalvelujen johtaja Anssi Okkonen kommentoi.Liikenneministeriön julkaiseman Televiestintätilaston mukaan Suomesta lähtee ulkomaanpuheluita eniten Ruotsiin, Saksaan, Isoon-Britanniaan, Venäjälle, Viroon ja Yhdysvaltoihin.Tällä hetkellä Telialla on 11 prosentin markkinaosuus ulkomaanpuheluista, joiden kokonaismarkkinat Suomessa ovat 1,2 miljardia markkaa.---Uutistoimisto Startel, Helsinki, Eija Hietanen, +358-9-122 4052

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää