EU-MAIDEN KASVUENNUSTEET LÄHES ENTISELLÄÄN

WienValtiovarainministeri Sauli Niinistö ei usko Aasian talousromahduksenkaan muuttavan merkittävästi 11 euro-maan positiivisia kasvuennusteita. Komissio ennusti keväällä euro-alueen talouskasvuksi kolme prosenttia tänä vuonna ja 3,2 prosenttia ensi vuonna.

-Jos kasvuennusteita täytyy muuttaa, niin sen tarve näyttää aika vähäiseltä, hän sanoi. Suomen kasvuennusteisiin ei ole Niinistön mukaan aihetta puuttua.

Valtiovarainministerit yrittävät ratkaista huomenna, miten yhteiseen valuuttaan siirtyvät maat saavat äänensä kuuluville kansainvälisissä yhteyksissä. Suurimmaksi ongelmaksi on noussut Emu-maiden edustuskysymys seitsemän johtavan teollisuusmaan muodostamassa G-7-ryhmässä, johon kuuluvat EU-maista Saksa, Ranska, Italia ja Iso-Britannia.

-On selvää, että euro-11 täytyy puhua yhdellä äänellä, sanoi Wienissä alkaneen epävirallisen euro-neuvoston puheenjohtaja Itävallan valtiovarainministeri Rudolf Edlinger. Hän johtaa puhetta myös tänään puolelta päivin alkavassa Ecofin-neuvoston kokouksessa.

Yhteisellä valuutta-alueella on Edlingerin ja monen muun pienen maan edustajan mielestä aliedustus G-7 -ryhmässä, jonka päätökset vaikuttavat merkittävästi myös euroalueen kohtaloon. Ryhmän ulkopuoliset jäsenmaat eivät haluaisi antaa suurille jäsenmaille yksinoikeutta puhua myös heidän puolestaan. Niinistö on Edlingerin kanssa samaa mieltä.

-Pidän tärkeänä, että euro-maat käyttävät puhevaltaa G7-kokouksissa. Luonteva edustaja olisi Niinistön mukaan euro-neuvoston puheenjohtaja, jonka tehtävä on kiertävä. Tämä merkitsisi teollisuusmaiden kultapossukerhon laajentumista G8:ksi, mitä Yhdysvallat ja Kanada eivät välttämättä halua. Saksa on ajanut linjaa, jonka mukaan euro-maat eivät tarvitsisi erillistä puhemiestä lainkaan.

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Wim Duisenbergin osallistuminen kansainvälisiin foorumeihin riittäisi saksalaisten mielestä. Euroopan keskuspankin liikaa valtaa pelkäävä Ranska pitää euro-maiden omaa edustusta tärkeänä, sillä myös talouspoliittiset näkemykset täytyy tuoda esille.

-Edustusongelma pitäisi ratketa viimeistään Ecofin-neuvoston marraskuun kokouksessa, sanoi Rudolf Edlinger.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää