Kuinka käy tietokonefirmalta rock and roll?

Toistakymmentä vuotta sitten cd-levyistä alkanut joukkoviihteen siirtyminen digitaalitekniikkaan muuttaa kodinelektroniikan markkinoita. Nippu tietotekniikan yhtiöitä haastaa alaa hallinneet yritykset tuote- ja hintakilpailuun.

Kuluttajan kannalta kilpailu on hyvä asia. Valinnanvara kasvaa ja hinnat halpenevat. Litteiden taulutelevisioiden hinnat putoavat todennäköisesti muutaman vuoden kuluessa jo siedettävälle tasolle. Uudet multimediakoneet niputtavat monta aiemmin erillistä laitetta yhteen, ja kirjahyllyyn tulee taas tilaa, kun dvd-soittimen, videon, kotiteatterivahvistimen, cd-soittimen ja tietokoneenkin voi heittää. . . Hetkinen!

Ihan näin vauhdikkaasti ei sohvaperuna taida maailmankuvaansa muuttaa. Nykyiset viihdelaitteet ovat vakiinnuttaneet paikkansa, ja ne sopivat hyvin yhteen. Myös uusimman ja vielä kehittyvän tekniikan käytössä on riskinsä: jos multimediakoneen jonkin osan tilalle keksitään uusi ja parempi, on koko laite vanhanaikainen. Siksi kodinelektroniikan valmistajat yhdistävät yksiin kuoriin vain asemansa vakiinnuttaneita laitteita, kuten kellon, radion, cd- ja ehkä jopa minidisk-soittimen.

HP:lla, Dellillä, Fujitsu-Siemensillä ja muilla tietokonefirmoilla voikin olla vielä opittavaa alan vanhoilta tekijöiltä, jotka tietävät, mitä kuluttajat stereoiltaan odottavat. Tietokonevalmistajat taas ovat vahvoilla bittitekniikassa sekä kustannustehokkaassa tuotannossa. Lähivuosina monet entiset laskukoneidenvalmistajat ja levysoitintehtailijat saattavatkin löytää yhteisen sävelen, kun yhä kiristyvä kilpailu ajaa yrityksiä liittoutumaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    7. 7

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Peugeotin ja Citroenin toimitusjohtaja: Opel tarvitsee apua

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää