Valikko

Uusimaa on kilpailukyvyssäEuroopan superalue

Pohjoismaat pärjäävät kilpailukyvyssä, sillä ne ovat investoineet oikein
Uusimaa on Euroopan unionin kilpailukykyisin alue. Taakse jäävät muut Euroopan huippualueet, niin Tukholma, Bryssel kuin Suur-Pariisin alue Île-de-Francekin. Näin listaa brittiläisen Robert Huggins Associates -tutkimusyhtiön toteuttama Euroopan kilpailukykyindeksi.

Tutkimusyhtiö arvioi kilpailukykyä sekä alueittain että kansantalouksittain. Mukana olivat kaikki unionin nykyiset jäsenmaat sekä Norja ja Sveitsi. Kilpailukykymittari yhdisti muun muassa taloudellista menestystä, infrastruktuuria ja teknologista osaamista kuvaavia tekijöitä.

Maakohtaisessa rankissa Suomi oli viides, Sveitsin, Luxemburgin, Norjan ja Tanskan jälkeen.

Pohjoismaiden ylivoimaisuutta taloudellisessa luovuudessa tutkimus selittää pitkäaikaisilla investoinneilla tutkimukseen ja tuotekehitykseen, koulutukseen, kasvualojen toimintaedellytyksiin ja infrastruktuuriin.

Ei jenkkimallin kopiointia

Kilpailukyvyltään vahvojen ja heikkojen Euroopan alueiden välillä on kuilu. Robert Huggins -yhtiö ennustaa eron vain kasvavan.

Kilpailukyvyn ja yhtenäisen alueellisen talouskehityksen tavoittelu kiskovat kehitystä eri suuntiin. Etenkään Euroopan unionin rakennerahastotukia vastaanottavat alueet eivät ole pystyneet – tuesta huolimatta – kehittämään uusia, kasvavia toimialoja suosivia olosuhteita.

Unionin sietää varoa matkimasta yhdysvaltalaistyylistä liiallista keskittymistä tieto- ja bioteknisten alojen tarpeisiin. Juuri näiden alojen yritykset siirtyvät hanakimmin maasta toiseen, tutkimusyhtiö varoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    8. 8

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    9. 9

      Nordea: Vienti ei riitä nostamaan työllisyyttä hallituksen tavoitteisiin

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää