Valikko

Indeksimuutoksetjäivät pieniksi –tunnelma odottava

Indeksit päätyivät lähes edellispäivän tasolleen keskiviikkona Helsingin pörssissä. Muualla Euroopassa kurssit kääntyivät alamäkeen Lähi-idän tilanteen kiristymisen ja mahdollisten terrori-iskujen takia. Yhdysvallat sulki suurlähetystönsä Arabiemiraateissa terroriuhan takia.

Opstockin pääanalyytikon Pekka Spolanderin mukaan tunnelma markkinoilla on odottava monesta eri syystä.

– Yksi syy on poliittinen epävarmuus, mutta se ei ole ainoa. Nyt on saatu vähän huonompia talouslukuja ja odotetaan jatkuuko suunta vai ovatko luvut jatkossa vahvempia.

– Vähitellen ryhdytään odottamaan myös ensimmäisen neljänneksen tuloksia, eivätkä sijoittajat halua ottaa kovin paljon näkemystä ennen sitä. Jos tulosvaroituksia on tulossa, ne tulevat parin viikon sisään. Kaikki nämä syyt yhdessä pitävät sijoittajat varovaisina, Spolander kertoo.

Hex-yleisindeksi päätyi 0,01 prosenttia plussan puolelle 6 589,37 pisteeseen. Nokian painoa rajaava portfolioindeksi jäi 0,4 prosenttia plussalle. Vaihtoa kertyi lähes 1,5 miljardia euroa.

Nokian kurssi painui 0,4 prosenttia 16 euroon. Investointipankki Morgan Stanley nosti Nokian osakkeen tavoitehintaa 14 eurosta 15 euroon.

Metsäosakkeet kallistuivat keskimäärin 1,4 prosenttia. Stora Enson R-osake nousi 1,2 prosenttia ja UPM:n osake 2,2 prosenttia. Metsäosakkeita auttoi euron heikentyminen suhteessa dollariin.

Euro painui, kun EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet vihjasi, että keskuspankki saattaisi laskea ohjauskorkoaan jo ensi kuussa.

Sammon osake nousi vaihtokärkeen, kun valtio myi 44,3 miljoonaa kappaletta A-sarjan osakkeita työeläkeyhtiö Varmalle. Myytävä osakemäärä vastaa noin kahdeksaa prosenttia Sammon osakekannasta. Kauppahinta on runsaat 408 miljoonaa euroa. Kaupan jälkeen valtion omistusosuus yhtiön osakepääomasta on noin 32,4 prosenttia.

Bioteknologiayhtiö Biotie Therapies ilmoitti saavuttaneensa ensimmäisen tutkimuksellisen välitavoitteen yhteistyösopimuksessaan ranskalaisen lääkevalmistajan Aventiksen kanssa. Tavoitteen toteutuminen merkitsee, että Aventis maksaa Biotielle miljoona euroa niin sanottuna virstanpylväsmaksuna huhtikuun aikana. Tämän lisäksi Biotie saa Aventikselta miljoona euroa sopimuksen allekirjoitusmaksuna.

Biotie ja Aventis ilmoittivat toissa viikolla alkavansa kehittää uutta lääkevalmistetta veren hyytymishäiriöiden estoon ja hoitoon. Biotien osake kallistui 11 prosenttia 1,24 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää