Valikko

Komissio yrittää saada Microsoftin kuriin

Euroopan komissio päätti eilen yhdysvaltalaiselle ohjelmistojätille Microsoftille määrättävistä sakoista. Kysymyksessä ei ole mikään hätiköity päätös, koska komissio on selvitellyt Microsoftin toimia jo viisi vuotta. Microsoftia syytetään määräävän markkina-aseman väärinkäytöksistä. Yksittäinen syytös koskee videoiden katseluun tarkoitettua ohjelmaa, jota myydään Windows-käyttöjärjestelmän yhteydessä. Microsoftille määrätyt sakot nousevat lähes 500 miljoonaan euroon.

Microsoft on hallinnut pitkään ohjelmistomarkkinoita Windows-käyttöjärjestelmällään. Sen markkinaosuus on yli 90 prosenttia. Windowsin oston yhteydessä asiakas saa myös muita ohjelmia, eikä hänen tarvitse ostaa niitä Microsoftin kilpailijoilta.

Microsoftille määrätyt sakot ovat suuret, mutta yhtiön kannalta niillä ei ole merkitystä. Huomattavasti merkittävämpää on, että komissio vaatii Microsoftia tarjoamaan myyntiin riisuttua käyttöjärjestelmää ilman videoiden katseluun tarkoitettua ohjelmaa. Lisäksi yhtiötä vaaditaan paljastamaan Windowsin koodia, jotta kilpailijoiden palvelimet toimisivat paremmin Windows-käyttöjärjestelmällä varustettujen tietokoneiden kanssa.

Komission päätös on historiallinen. Pari vuotta sitten Microsoft oli myös yhdysvaltalaisten viranomaisten hampaissa. Maan oikeusministeriö syytti yhtiötä oman selaimen liittämisestä Windows-käyttöjärjestelmän osaksi. Aluksi näytti siltä, että Microsoft pitäisi jakaa kahtia, mutta loppujen lopuksi yhtiö selvisi oikeusprosessista lähes ilman kolhuja.

Komission päätöksellä on arvoitu olevan kielteisiä vaikutuksia Yhdysvaltojen ja EU:n valmiiksi tulehtuneille kauppasuhteille. Näin ei välttämättä ole, koska valtaosa Microsoftin toimintaa arvostelleista yhtiöistä on myös yhdysvaltalaisia. Lisäksi komission päätös koskee vain EU:n aluetta.

Microsoftin ja sen kilpailijoiden välejä kiristää myös kilpailijoiden epäilys, että Microsoftilla olisi yhteyksiä Linuxia vastaan taistelevaan SCO-yhtiöön. Linuxin vapaata käyttöä puolustavat yhtiöt epäilevät, että Microsoft rahoittaisi Linuxin vastaisia hyökkäyksiä.

Oman lisänsä Microsoftin asemaan tuo se, että yhtiö on lähtenyt mukaan matkapuhelinten käyttöjärjestelmiin ja haastanut maailman johtavan matkapuhelinvalmistajan Nokian. Runsas vuosi sitten Microsoft ja Intel esittelivät yhteistä matkapuhelinten käyttöjärjestelmiin liittyvään projektiaan ja syyttivät Nokiaa monopolipyrkimyksistä. Komissio puolestaan lupaa tutkia valituksia, joiden mukaan Microsoft yrittää käyttää määräävää markkina-asemaansa hyväkseen myös käyttöjärjestelmässä, jonka se on kehittänyt matkaviestintään.

Komission ja Microsoftin välinen kiista siirtyy todennäköisesti EY-tuomioistuimeen. Microsoftilla on taloudellisesti varaa tehdä komission vaatimat myönnytykset, mutta se ei todennäköisesti luovuta helpolla periaatteen vuoksi. Jos EY-tuomioistuin pitää komission päätöksen voimassa, se antaa kilpailijoille lisäpotkua jatkaa taistelua myös muilla markkina-alueilla. Kamppailu on vasta alussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    7. 7

      Lentäjät harkitsevat Lufthansan uutta tarjousta

    8. 8

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    9. 9

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    10. 10

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää