Valikko

Historia ei lohduta

Suomalainen globalisaatiokeskustelu ei osoita laantumisen merkkejä. Joidenkin puheenvuorojen mukaan pelot työpaikkojen karkaamisesta ovat liioiteltuja ja toisissa ollaan sitä mieltä, että ajan merkkejä ei vieläkään ymmärretä oikein. Historian jäljet ovat kuitenkin pelottavia.

Vuosisatojen varrelta löytyy useita valtakuntia ja alueita, joissa taloudellinen suorituskyky ja siinä ohessa myös sotilaallinen varustus kehittyi huomattavasti naapureita korkeammalle tasolle. Nämä maat laajenivat nopeasti ja alkoivat harrastaa tehokasta vapaakauppaa omilla ehdoillaan. Hyviä esimerkkejä ovat Rooman kaupunki Rooman valtakunnassa, Espanja 1500-luvulla ja Englanti 1800-luvulta lähtien. Syyt hyvään kilpailukykyyn vaihtelivat, mutta alun jälkeen kehitys kulki samansuuntaisesti.

Menestyneet alueet haluavat vapaata kauppaa ja pääomien vapaata liikkuvuutta, koska ne haluavat hyötyä vahvuudestaan. Aikaisemmin vapaakauppa-alueita luotiin valloituksilla. Myöhemmin on turvauduttu kauppasopimuksiin. Kaupan vapautumisen seurauksena on valtava kaupan kasvu ja keskusalueen vaurastuminen. Hyvin pian kilpailukykyerot alkavat tasoittua ja yhä suurempi osa tuotannosta siirtyy alun perin menestyneen alueen ulkopuolelle. Keskusalue menestyy vielä aikansa pääomien turvin. Usko omaan ylivoimaisuuteen häviää keskusalueilta viimeisenä.

Lopulta keskusalue menettää tuotannolliset ja osaamisetunsa. Tulopohja rapautuu ja pääomat pakenevat. Entisaikoina se johti lopulta myös sotilaalliseen rappioon ja valtakunnan hajoamiseen. Näin kävi Roomalle, Espanjalle ja Britannialle. Rooman tuhosta riittää yhä kirjoitettavaa, Espanja painui takapajulaksi vuosisadoiksi ja Britannia ajautui konkurssiin ja IMF:n holhoukseen vuonna 1976.

Alkuaikojen vahvuuden jälkeen kaikissa esimerkitapauksissa kilpailukyky ja -halu lopulta menetettiin ja työpaikat siirtyivät toisaalle: Roomassa provinsseihin, Espanjan kohdalla Kiina-ilmiön nimi oli Flanderi, Englanti ja Pohjois-Italia-ilmiö. Britannialle ”Kiina” löytyi Intiasta, USA:sta, Saksasta ja Japanista. Seuraavana saattaa hyvinkin olla USA:n ja Euroopan vuoro.

Rohkaisevia esimerkkejä ei löydy. Ainoana erikoisena poikkeuksena on Sveitsi. Jo sata vuotta se on ollut kalliin maan maineessa, ja se menestyy edelleen. Maassa ei kannata tehdä juuri muuta kuin omistaa ja palvella rikkaita omistajia. Tuotanto on jo aikoja ollut muualla. Sveitsin lainsäädäntö yritysverotuksessa ja pankkitoiminnassa voisikin olla hyvä esimerkki. Maailman rahat, niin omat kuin vieraidenkin, tulevat Sveitsiin ja niiden pyörityksellä maa elää. Pienelle maalle voi aina löytyä ihmeellinen markkinarako.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    2. 2

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    3. 3

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää