Valikko

OPEC vauhditti osakemarkkinoita, tilastot jotakuinkin odotetun mukaisia

Eilisen tilastot yhdysvaltojen talouskehityksestä olivat jotakuinkin odotusten mukaiset, ja kokonaistuotannon kasvuvauhti oli jopa aavistuksen odotettua korkeampi yllettyään 4,1 prosentin asemesta 4,14 prosenttiin vuodessa. Kasvutilastoihin kätkeytyi kuitenkin kaksi huolestuttavampaa erityispiirrettä. Ensimmäinen oli kokonaistuotannon odotettua selvempi kulutussidonnaisuus: investoinnit eivät kasvaneet ennakkotietojen mukaista vauhtia ja kauppavaje kohosi odotettua enemmän minkä vuoksi ainoastaan kulutuksen odotettua voimakkaampi kasvu piti kasvuvauhtia yllä. Mikäli kulutus olisi kasvanut odotetun mukaisesti, olisi kasvuvauhti painunut 3,8 prosenttiin vuodessa.

Toinen, markkinoiden kannalta huolestuttavampi tekijä oli kokonaistuotannon reaaliarvon kehitystä mittaavan BKT-deflaattorin nousu 1,5 prosenttiin 1,2 sijasta, mikä kertoo Yhdysvaltojen inflaatiovauhdin olevan vähitellen kääntymässä uuteen nousuun mikä merkitsee korkoihin nousupaineita ja heikentää yritysten investointihaluja entisestään.

Eilisiltaa vietettiin kuitenkin iloisissa merkeissä Kuwaitin ilmoitettua, että OPEC harkitsee tuotannonleikkaustensa siirtämistä kauemmas tulevaisuuteen. Tämä laski raakaöljyn hintaa, Pohjanmeren Brent laski 34,3 dollarista 33,1 dollariin tynnyriltä, ja vauhditti osakemarkkinoiden odotuksia talouskasvusta ja tulosparannukista. Japanista tänään saatu tieto puolestaan kertoo maan Kiinan-kaupan yltäneen helmikuussa ylijäämäiseksi ensi kertaa kymmeneen vuoteen.

Osakemarkkinoilla oli vaihteeksi nousupäivä. Yhdysvalloissa Dow Jones kiipesi 1,7 ja S&P 500 1,6 prosenttia Nasdaqin yltäessä kolmen prosentin nousuun. Nousua vauhdittivat öljyn hinnan laskun lisäksi aikaisempaa paremmat tulosennusteet eräiltä suuryrityksiltä kuten Intelilltä. Aasiassa Nikkei on noussut kaksi, Topix 1,4 ja Kospi 1,3 prosenttia. Hang Seng on tyytynyt 0,2 prosentin nousuun. Euroopassa seurataan laskevien korkojen ja heikentyvän euron lisäksi Saksan teollisuuden odotusten IFO-indikaattoria.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen lainatuotto laski 1,53 prosentista 1,5 prosentin pintaan. Kymmenvuotinen taas nousi 3,72 prosentista 3,74 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen painui 2,1 prosentista 2,06 prosenttiin rahamarkkinakorkojen vetämänä, ja kymmenvuotinen pysyi jotakuinkin ennallaan 3,85 prosentin tuntumassa. Rahamarkkinakorot laskivat eilen EKP:n koronlaskuvihjailuiksi tulkittujen lausuntojen painamina, ja tämän aamunnoteeraukset lupailevat suunnan jatkuvan. Viikonlopun alla euron turvasatama on jälleen arvossaan.

Valuuttamarkkinoilla on ollut suhteellisen rauhallista, dollari on pysynyt 106 jenin tuntumassa ja euro 1,21-1,22 dollarissa. Euron jeniarvo on jäänyt 128,5 jenin tuntumaan ja kruunuarvo laskenut 9,28 kruunusta 9,26 kruunuun.

Päivän keskeisin tilastoanti on Saksan teollisuuden IFO-indeksi maaliskuulta. Indeksin odotuksia koskevan osan ennakoidaan heikentyneen aavistuksen ja nykytilannetta kuvaavan tunnusluvun säilyneen ennallaan. Lisäksi tänään julkistetaan EKP:n rahamäärätilasto, jonka uskotaan tukevan koronlaskuodotuksia ja osoittavan rahamäärän kasvun hidastumista. yhdysvalloista on luvassa tilasto helmikuun yksityisistä tuloista ja kulutuksesta, jonka ennakoidaan osoittavan velkaantumisvauhdin kiihtymistä, ts. kulutuksen tuloja nopeampaa kasvua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Euro romahti hetkellisesti Renzin eroilmoituksen jälkeen

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää