Valikko

Tulosvaroitus upotti PMJ Automecin

Helsingin pörssi päätti viikon selviin miinuslukuihin. Nokiaa ja Fortumia painoi osingon irtoaminen. PMJ Automecin tulosvaroitus painoi osaketta yli kaksitoista prosenttia.

Päivän makroluvuista ei ollut suunnan kääntäjiksi, vaikka odotuksia parempi Michiganin luottamusindeksi kohotti hetkeksi tunnelmia.

– Michiganin luottamusindeksin jälkeen tilanne vaihtui hetkeksi hieman positiivisemmaksi. Muuten pörssi on ollut varsin innoton. Ensi viikolla voisi sitten olla nousuakin, kun Japanista voi tulla vahvoja lukuja yritysten vuositilinpäätöksistä, markkinoilla arvioitiin.

Hex-yleisindeksi taittui 1,2 prosenttia ja painorajoitettu portfolioindeksi 0,7 prosenttia. Vaihtoa kertyi 750 miljoonaa euroa.

Nokian kurssi vajosi 1,8 prosenttia eli 0,29 euroa 16,22 euroon. Osakkeesta lohkesi 0,30 euron suuruinen osinko.

Uuden yhtiörakenteen mukaiset luvut eivät markkinoita juuri innostaneet. Lukujen perusteella investointipankki Credit Suisse First Boston nosti hieman Nokian tämän ja ensi vuoden tulosennusteita. Nokian tämän vuoden osakekohtaista tulosennustetta nostettiin yhden prosentin verran 0,95 euroon ja ensi vuoden ennustetta neljä prosenttia 1,05 euroon.

Metsäosakkeet laskivat. Vaihtokakkosena olleen Fortumin kurssi peruutti 5,4 prosenttia eli 0,47 euroa 8,30 euroon. Osakkeesta lähti 0,42 euron osinko.

Osingot lähtivät myös Roclan, Scanfilin, Vaconin, Yleiselektroniikan ja Yomin osakkeista. Yomin osinko oli 0,10 euroa, mutta osake nousi 0,64 euroa 5,54 euroon. Tätä selitti yhtiökokouksen päätös olla nostamatta kannetta Elisaa vastaan Votekin ostoon liittyen.

Tuotantoautomaatiota elektroniikkateollisuudelle valmistava PMJ automec vajosi 12,3 prosenttia 0,57 euroon. Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto ja tulos jäävät viime vuoden vastaavaa ajanjaksoa heikommaksi. Tulos jäänee 1,9 miljoonaa euroa tappiolle, kun viime vuoden vastaavaan aikaan tulosta kertyi 0,1 miljoonaa euroa. Liikevaihdon ennakoidaan painuvan 5,0 miljoonaan euroon 7,6 miljoonasta eurosta.

Raisio kertoi alkuvuoden olleen edellisvuotta paremman kaikissa toimialaryhmissä. Osake nousi kaksi prosenttia 1,56 euroon.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kahdeksan entisen Citymarket -kauppiaan 13,8 miljoonan euron vahingonkorvauskanteet Keskoa vastaan. Kesko nousi 0,6 prosenttia 16,80 euroon.

Vaisala ilmoittaa luopuvansa ammoniakkia mittaavien laitteiden tuottamisesta, joiden liikevaihto oli viime vuonna puoli miljoonaa euroa. Osake jäi ennalleen 20 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää