Valikko

Kiitos ja anteeksi

Tapakouluttaja Leena Helaniemi on toiveikas. Hän uskoo, että kansainvälistyvät suomalaiset ovat muuttumassa salonkikelpoisiksi.
En koskaan unohda ensimmäistä cocktail-tilaisuuttani ulkomailla, nauraa Leena Helaniemi. Hän oli 23-vuotias ja lähtenyt juuri diplomaattipuolisonsa kanssa ensimmäiselle ulkomaankomennukselle, Jugoslaviaan.

– Mietin, miten ihmeessä tässä tilanteessa pitäisi olla, hän muistelee ja hymyilee muistikuvalleen.

– Vähitellen huomasin, että tärkeintä on keskustella ihmisten kanssa. Ymmärsin, ettei saa seisoa tumput suorina, vaan täytyy jutella. Se on oikeastaan koko asian ydin.

Leena Helaniemi tietää mistä puhuu. Maailmalla vierähti lähes 30 vuotta, ja sinä aikana perhe ehti asua kahdeksassa maassa: Jugoslaviassa, Ruotsissa, Tanskassa, Belgiassa, Yhdysvalloissa, Nigeriassa, Hollannissa ja Itä-Saksassa.

Nyt hänellä on takanaan 15 vuoden kokemus käytösosaamisesta ja tavoista luennoimisesta yrityksissä, virastoissa ja yhdistyksissä sekä ulkoministeriössä.

Suomalaisten käytöstavat maailmalla ovat parantuneet paljon, eikä niissä nykyisin ole Helaniemen mielestä häpeämistä. Pääsyy muutokseen on, että ihmiset liikkuvat enemmän maailmalla ja huomaavat, että käytöstavat on osattava.

– Interrail-sukupolvet näkivät maailman uudella tavalla. He huomasivat jo nuorena, että ulkomailla on erilaista ja alkoivat miettiä syy-yhteyksiä.

– Olen nähnyt hurjan muutoksen. Nykyisin nuoret ovat kiinnostuneita kuulemaan tavoista. Uransa alussa olevat haluavat tietää mahdollisimman paljon, etteivät mokaisi maailmalla.

Helaniemen mukaan nuoret tiedostavat, että hyvistä käytöstavoista saa selkänojan: kun tavat ovat hallussa, niitä ei tarvitse koko ajan miettiä, vaan voi keskittyä työhönsä.

Luentonsa Helaniemi aloittaa edelleen aivan perusasioista, sillä ne kiinnostavat yhä.

– Aloitan siitä, miten tervehditään ja ketä tervehditään. On kulttuureita, joissa ei kätellä tai joissa mies ja nainen eivät kättele. Sitten käyn läpi puhuttelua. Täytyy muistaa, että suurimmassa osassa maista teititellään.

Helaniemi järjestää myös opetuspäivällisiä. Päivälliset alkavat cocktailista, jonka jälkeen siirrytään ruokapöytään ja käydään läpi käytöstavat.

– Muistutan aina, että ruokapöydässä ei saa istua tuppisuuna. Pitää keskustella, hän painottaa.

Ateriatilaisuuksiin liittyy monia yksityiskohtia, joissa voi töpätä pahasti. Helaniemi toivoo ihmisten ymmärtävän ”ettei sovi alkaa ahmia ruokaa” ennen kuin tilaisuuden isänsä tai emäntä on aloittanut tai kehottanut aloittamaan.

– Ymmärrän hyvin, että työpaikalla on usein kiire ruokailla. Silti pitäisi muistaa, että vieraana ateriatilaisuudessa seurustelu on tärkeintä.

Toinen ehdoton kielto koskee liikaa alkoholinkäyttöä. Humalaisena olo on kauhistus.

Lisäksi ateriatilaisuuksista on ymmärrettävä niiden luonne. Monissa maissa ruokapöydässä ei puhuta liike-asioista – paitsi liikelounaalla – vaan ruokaillessa tutustutaan.

Paljon päänvaivaa aiheuttaa myös pukeutuminen. Leena Helaniemi on huomannut, että mitä nuorempi maan kulttuuri on, sitä tärkeämpää on asiallinen pukeutuminen. Paikalliset saattavat loukkaantua, jos vieras ei arvosta tilaisuutta pukeutumalla asiallisesti.

Helaniemen mielestä suomalaiset ovat varsin varovaisia pukeutujia, ja hän rohkaisee erityisesti naisia pukeutumaan näyttävämmin.

– Juhlaviin tilaisuuksiin voisi laittaa vähän juhlavampaa päälle. Olisi hyvä, ettei iltatilaisuuteen enää mennä bisnesasussa.

Entä mitä mieltä Helaniemi on ihmisistä, jotka työpersoonassaan hallitsevat täydellisesti käytöstavat, mutta unohtavat ne omalla ajallaan? Heistä, joiden kännykkä pirahtaa kesken oopperan ja jotka istuvat kahvilassa ulkovaatteet päällä ja hattu päässä.

– Minusta hyvin käyttäytyvä ihminen käyttäytyy aina hyvin. Hyvän käytöksen pitäisi muodostua luontevaksi osaksi ihmistä.

Hän sanoo miettineensä paljon sanaa herrasmies, joka ”ei tarkoita pokkurointia ja hymistelyä” vaan oikeaa sivistystä.

– Hyvä käytös ei missään tapauksessa ole pokkurointia, vaan sitä, että osaa aistia toisen ihmisen ajatukset ja kohdata hänet oikealla tavalla. Lopulta hyvä käytös tiivistyy siihen, että osaa ottaa toisen huomioon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    4. 4

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Ekonomisti: EKP:n kaksijakoinen päätös viestii suunnan kääntymisestä

    8. 8

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    9. 9

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää