Startista vauhtiin

Blancco on onnistunut siinä, missä moni muu suomalaisyritys ei: se on muokannut hyvästä ideasta tuotteen, joka myy. Yritys palkittiin äskettäin innovaationsa kaupallistamisesta.

Seitsemän vuotta sitten joensuulaisilla Kim Väisäsellä ja Janne Tervolla oli vasta ajatus. Lehtijutussa oli kerrottu, että vanhojen atk-laitteiden välittäjältä ostetusta tietokoneesta oli löytynyt Pohjois-Karjalan keskussairaalan potilastietoja. Sairaalan atk-päällikkö vannoi lehdessä, että tästä lähtien sairaalasta poistettavista koneista rikotaan kiintolevyt.

Tervo ihmetteli, eikö mitään muuta tapaa tietojen hävittämiseen löydy ja alkoi kehittää yhdessä yhtiökumppaninsa Kim Väisäsen kanssa tiedonhävitysohjelmistoa.

Miesten perustama Blancco teki viime vuonna 800 000 euron liikevaihdolla 125 000 euroa voittoa. Tänä vuonna toimitusjohtaja Väisänen odottaa liikevaihdon lähes tuplaantuvan.

– Olemme saaneet tuotteet ja oman toimintamme kuntoon. Ja myynti vetää ihan kohtuullisesti. Myynnin kautta se kasvu tulee, Väisänen tähdentää.

– Ei yrityksellä voi pitkällä ajanjaksolla olla muuta rahoitusmuotoa kuin tyytyväinen asiakas.

Yhtiön tiedonhävitystuotteella on ympäri maailmaa 1,5 miljoonaa lisensioitua loppukäyttäjää. Blancco on siis onnistunut siinä, missä moni muu it-yritys ei. Siitä hyvästä yhtiö palkittiin tammikuussa ohjelmistoteollisuuden Software Industry Awardsilla innovaation kaupallistamisesta.

Palkintoraadin mukaan Blanccosta on kehittynyt muutamassa vuodessa yksi maailman johtavista pc-laitteiden sähköisen tiedon hävittäjistä. Raati yllättyi siitä, että Blancco on onnistunut luomaan täysin uuden markkina-alueen, jonne on vähitellen syntynyt myös kansainvälistä kilpailua.

Aina Blanccolla ei ole mennyt yhtä hyvin; vasta vuonna 2002 yhtiö pääsi taas nollatulokseen parin vuoden tappioiden jälkeen. Sitä ennen Blancco ehti olla jo hetken voitollinen. Tappiovuosien taustalla oli kasvuvaihe.

Blancco sai vuonna 2000 muutaman miljoonan markan pääomasijoituksen ja sen avulla yritys muun muassa kasvatti henkilöstöään.

Ilman riskirahaa kasvu ei olisi ollut mahdollinen. Väisänen tunnustaa, että paremminkin rahat olisi voinut käyttää.

– Emme me osanneet sitä sataprosenttisen hyvin hyödyntää. Siinä oli omaa osaamattomuutta ja kokemattomuutta, nyt 32-vuotias toimitusjohtaja arvioi.

Hallituksen puheenjohtajaa, Ari Hakkaraista, Väisänen kiittää vuolaasti. Muun muassa Assa Abloyn Yhdysvaltain-toimintoja aiemmin vetänyt Hakkarainen johtaa nyt konepajayhtiö Mantsista. Pitkä kokemus liike-elämästä on tärkeää.

– On hyvä, että hallituksessa on joku, joka sanoo ettei kannata tehdä noin, koska ei se ole ennenkään onnistunut, Väisänen sanoo.

Asiakas on ollut Blanccossa aina mielessä. Se on Väisäsen mukaan menestymisen perusedellytys.

– Olemme yrittäneet kuunnella asiakasta ja tuotteistaa asiakkaan tarpeita, Väisänen kertoo.

Blancco on muokannut ja räätälöinyt tuotteitaan asiakkaan tarpeiden mukaan.

– Olemme tehneet sitä ehkä vähän liikaakin. Mutta olemme mitanneet asiakastyytyväisyyttä joka vuosi ja se on pysynyt kohtuullisen korkeana, Väisänen huomauttaa.

Hän on kuitenkin realisti: kun loppukäyttäjien määrät kasvavat, tyytyväisyys todennäköisesti hieman laskee. Palvelu on helpompi pitää yksilöllisenä, kun asiakkaita on vähemmän.

Työntekijöitä Blanccolla on Joensuussa 15, joista kuusi on ulkomaalaisia. Yhtiöllä on lisäksi yhteistyöyrityksiä Britanniassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa, joissa henkilöstöä on kymmenkunta. Vireillä on yhteisyritys myös Australiaan.

Blancco myy ohjelmistojaan suoraan sekä myyntikonttoreiden ja kumppaneiden kautta.

– Jotkut asiakkaat, kuten puolustusorganisaatiot, haluavat ehdottomasti ostaa suoraan, Väisänen kertoo.

Blanccon asiakkaista noin puolet on suuryrityksiä, etenkin tietoturvastaan tarkkoja pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja rahoituslaitoksia. Muita tärkeitä asiakasryhmiä ovat kierrätysyritykset sekä julkisen sektorin organisaatiot.

Seuraavaksi Blancco aikoo laajentaa tuotteiden ominaisuuksia ja yhteistyökumppaneiden verkkoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    8. 8

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    9. 9

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    10. 10

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää