Elisa ostaa jalansijaaKeski-Suomesta

Yomin teletoiminta liitetään tiiviisti Elisaan, ohjelmistotmyyntilistalle

Teleyhtiö Elisa ostaa osakevaihdolla loput keskisuomalaisesta tytäryhtiöstään Yomista. Tytäryhtiö sulautuu emoon tämän vuoden aikana.

Elisa työntyy Yomi-kaupalla voimakkaammin Keski-Suomen telemarkkinoille. Yhtiö liittää Yomin teleliiketoiminnan omaan organisaatioonsa. Ohjelmistoliiketoiminta jatkaa Yomi-yhtiönä.

Elisa pyrkii vähentämään omistustaan ohjelmistoyhtiössä. Aiemmin Elisa on ilmoittanut halustaan myydä osuutensa ohjelmistoyhtiö Comptelissa.

– Haemme Yomin teleliiketoimintojen osalta kiinteää integrointia Elisaan; olettaen, että sulautumisprosessi menee kuten olemme suunnitelleet. Sulautuminen on luonteva jatko tavoittelemallemme yhden Elisan kehittämiselle, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila perustelee.

Mattila näkee Elisan ja Yomin teletoiminnoilla synergiaetuja esimerkiksi tuotteiden tarjonnassa, asiakasliiketoiminnassa ja verkkojen ylläpidossa.

Teletoiminta onkannattavinta

Yomin teletoiminnan liikevaihto oli viime vuonna 43 miljoonaa euroa ja ohjelmistotoiminnan 14 miljoonaa. Teletoiminta teki 11 miljoonan liikevoiton, ohjelmistotoiminta jäi neljä miljoonaa tappiolle.

Yomi-konsernilla oli vuoden lopussa 590 työntekijää.

– Jukka Lassila on Yomi-pörssiyhtiön toimitusjohtaja vuoden loppuun saakka. Ainakaan tässä vaiheessa integrointi ei merkitse suuria muutoksia Yomin johtoon. Henkilöstön suhteen emme tee tänä vuonna merkittäviä muutoksia. Haluamme viedä integroinnin läpi rauhassa keskustellen, Mattila sanoo.

Viime viikolla Yomi-konserni tiedotti teleliiketoiminnan johtajan Esko Miikkulaisen eroavan.

Elisa omistaa Yomista 51,4 prosenttia. Yomin toiseksi suurimmalla omistajalla, Tapiola-ryhmällä, on yhtiöstä 7,4 prosenttia. Tapiola kannattaa sulautumista.

Osakesäästäjien keskusliiton toiminnanjohtaja Jorma Kokko arvioi, etteivät Yomin pienosakkaat pysty fuusiota estämään. Yhtiöllä on 18 000 osakkeenomistajaa.

Sulautumisesta päättää toukokuun lopussa kokoontuva Yomin ylimääräinen yhtiökokous. Sulautuminen tarvitsee kokouksessa kolmen neljäsosan määräenemmistön.

Sulautumissuunnitelman mukaan Yomin osakkeenomistajat saavat jokaista osakettaan vastaan 0,5654 Elisan osaketta. Yomin osakekurssi nousi fuusiouutisen jälkeen 30 prosenttia.

Ajoitushämmästyttää

Yomin pienosakkaita korpeaa, ettei yhtiö tiedottanut sulautumissuunnitelmasta viime torstaina pidetyssä yhtiökokouksessa.

– Kieltämättä tässä tuntee itsensä himpun verran harhaanjohdetuksi, Jorma Kokko sanoo.

Veli-Matti Mattilan mukaan sulautumissuunnitelma ei ollut yhtiökokouspäivänä ”valmis viestittäväksi”.

Viime vuonna joukko pienosakkaita epäili Yomin toimineen vastoin osakkaidensa etua ohjelmistotoiminnan yrityskaupoissa ja vaati yhtiöön erityistilintarkastusta.

Länsi-Suomen lääninhallitus hylkäsi hakemuksen erityistilintarkastuksesta. Turun hallinto-oikeus käsittelee pienosakkaiden valitusta päätöksestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    9. 9

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    10. 10

      Ranskan talousluvut piristivät pörssiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    7. 7

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää