Valikko

Hiihtokeskuksissahikoillaan

Ilmaston lämpeneminen pakottaa matkailuyrittäjät muutoksiin

Säätilan jyrkät muutokset, kuten myrskyt, lämpöaallot ja kuivuus, eivät ole pelkästään lomalaisen päänvaiva. Myös matkailuyrittäjän tulisi alkaa huomioida ne liiketoiminnassaan, patistaa Matkailualan verkostoyliopiston professori Arvo Peltonen.

Suomessa yrittäjät ja valtiovalta ovat olleet asiasta varsin vähän huolissaan, kun taas EU:ssa ollaan jo tositoimissa. Pisimmällä ovat Alppimaat, jossa yrittäjien on jo ollut pakko ryhtyä tositoimiin bisnesideansa muuttamisessa.

– Siellä on jo katastrofi käsillä: lumikaudesta on hävinnyt kaksi kuukautta ja samalla kahden kuukauden tulot, Peltonen kuvaa.

Ratkaisuksi on professorin mukaan kehitelty muun muassa paikallisen ruoka- ja juomakulttuurin markkinointia, jotta ihmiset saataisiin matkustamaan syrjäseuduille lumettomanakin aikana.

– Helppoa tämä ei ole – ihmisille on juurtunut syvään käsitys siitä, että Alpeille mennään laskettelemaan, Peltonen arvioi.

Talvi- ja kesäsesongitvenyvät vuodenaikojen yli

Suomessa ei vielä voi havaita Alppien kaltaista dramatiikkaa. Meillä kasvihuoneilmiö, eli maapallon ilmakehän lämpeneminen, näyttäytyy Peltosen mukaan äärevinä sääilmiöinä.

– On kuumaa, kuivaa ja myrskyisää.

Matkailubisneksessä säiden vaihtelu ilmenee Peltosen mukaan niin sanottuna sesonkien valtauksena, josta voi jo nähdä merkkejä suomalaisessakin bisneksessä.

– Kesä- ja talvisesonkeja venytetään vuodenaikojen yli. Rakennetaan hiihtoputkia ja keinonurmia, jotta kesälläkin voi hiihtää ja hypätä mäkeä. Kasvava kylpyläbisnes puolestaan tuo kesäisen tropiikin talvenkin keskelle.

Tilanne on Peltosen mukaan vakavoitunut, vaikka sopeutustoimiin ei vielä olla valtakunnan tasolla ryhdyttykään.

– Vähän aikaa sitten hiihtoputkille vielä naureskeltiin. Ei enää.

Arvo Peltonen ja Guy Catani puhuvat Matkailualan verkostoyliopiston järjestämässä Ilmastonmuutos ja matkailu -seminaarissa 1.4. klo 12.15 alkaen. Helsingin yliopistomuseo, Snellmaninkatu 3.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää