Valikko

Luhtanen pitää kiinni TeliaSonera-sopimuksesta

TeliaSoneran hallitusta johtaa yhtiökokouksenkin jälkeen suomalainen

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtasen (sd.) mukaan Suomi pitää tiukasti kiinni TeliaSoneran fuusion yhteydessä tehdystä osakkuussopimuksesta. Sen mukaan suomalaisia pitää olla yhtiön hallituksessa neljä. Lisäksi sovittiin, että Tapio Hintikka on hallituksen puheenjohtaja vuoden 2005 yhtiökokoukseen saakka.

– Pidämme jatkossakin osakkuussopimuksesta kiinni ja katsomme, että puheenjohtajuus kuuluu edelleen Suomelle, Luhtanen sanoo.

Luhtasen mukaan ensi perjantaina TeliaSoneran hallituksen puheenjohtajaksi valitaan väliaikaisesti joku hallituksen nykyisistä suomalaisjäsenistä. Hallituksessa istuvat Eva Liljeblom, Roger Talermo ja Tom von Weymarn. Luhtanen ei halua lähteä spekuloimaan, kuka heistä valitaan.

– Tämä on periaatteellinen kysymys. Osakkuussopimuksen mukaan puheenjohtajuus kuuluu meille ja otamme sen huhtikuun yhtiökokoukseen saakka. Perjantaina on TeliaSoneran hallituksen ylimääräinen kokous ja silloin on tiedossa, ketä me esitämme hallituksen puheenjohtajaksi. Siellä on kolme henkilöä ja sillä siisti. Muuten hallitusta ei tarvitse vajaaksi kuukaudeksi täydentää, Luhtanen sanoo.

Puheenjohtaja voi löytyämyös ulkopuolelta

Luhtanen muistuttaa, että puheenjohtajuus kuuluu suomalaisille myös yhtiökokouksen jälkeen.

– Tilanne on nyt uusi ja meillä on yhtiökokoukseen asti aikaa miettiä uutta ehdokasta Hintikan tilalle. Yhtiökokouksen tehtävä on valita hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja. Suomi voi esittää yhtiökokouksessa puheenjohtajaksi myös nykyisen hallituksen ulkopuolista henkilöä, Luhtanen muistuttaa.

Kysymykseen, miten TeliaSoneran suomalaisen henkilöstön edustus hallituksessa turvataan, ei Luhtasella ole vielä kantaa. TeliaSoneran pääluottamusmiehellä Taru Maria Solakivellä ei ole hallituksessa äänivaltaa.

– Niin pitkälle asioita ei ole pohdittu. Katsotaan nyt ensin tämä puheenjohtajuus ja Hintikan korvaaminen. Muista ei ole sovittu, mutta Suomen puheenjohtajuuden jatkamista pidän selvänä asiana. Luhtanen painottaa.

Valtioiden välistäsopimusta noudatetaan

Luhtanen ei edes halua spekuloida mahdollisuudella, ettei Ruotsi noudattaisikaan osakkuussopimusta.

– Me lähdemme siitä, että kahden valtion osakkuussopimusta noudatetaan. Se on ainoa lähtökohta.

Hänen mielestään on korrektia keskustella henkilöistä ja asioista myös ministeritasolla.

– Näin olemme myös tehneet Ruotsin elinkeinoministerin Leif Pagrotskyn kanssa. Nimityskomitean työhön ei kuitenkaan sovi puuttua, vaan valtioiden pitää odottaa heidän esitystään. Saimme perjantaina komitealta yksimielisen esityksen ja hyväksyimme ratkaisun. Tästä syystä olin sunnuntai-iltana yllättynyt Hintikan erosta. Hän teki johtopäätöksensä, mutta korostan, että hän toimi täysin osakkuussopimuksen mukaisesti ja hänellä oli meidän tukemme, Luhtanen muistuttaa.

Osakkuussopimuksen tavoitteena on pyrkimys kansainvälisyyden lisäämisen TeliaSoneran hallituksessa. Luhtasen mukaan Suomi on johdonmukaisesti ollut tällä kannalla ja antanut Hintikalle täyden tuen.

– Meidän puoleltamme ei ole ollut mitään erimielisyyksiä Hintikan linjausten tai toimintatavan suhteen, Luhtanen painottaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    5. 5

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    10. 10

      Lähteet: Shell allekirjoittamassa sopimuksen Iranin suurimmista öljykentistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää