Valikko

Ruuska: OMHex ei korottanut tarjoustaan kovin paljon

OMHex ei tässä vaiheessa kerro, kuinka paljon se tarjosi Liettuan pörssin enemmistöosuudesta.

Liettuan valtio oli asettanut tarjouksille 1,2 miljoonan dollarin minimirajan ja se pyysi maaliskuun alussa 54,5 prosentin osuudesta kilpailevia yhtiöitä nostamaan tarjouksiaan.

OMHexin varatoimitusjohtaja Jukka Ruuska kertoi uutistoimisto Startelille, ettei OMHex kuitenkaan nostanut tarjoustaan enää kovin paljon sen jälkeen, kun Liettuan valtio kehotti korottamaan tarjouksia. Liettuan pörssiä tavoitteli OMHexin ohella Euroopan suurimpiin pörsseihin lukeutuvan Euronextin ja Varsovan pörssin yhteenliittymä.

– Se (tarjouksen korottaminen) oli pienempi tarkennus eli kyllä se pallokenttä on suurin piirtein sama, mistä alunperin tarjottiin, Ruuska kertoi.

– Tarjoamamme hinta oli korkeampi kuin minimihinta, mutta emme julkista sitä tässä vaiheessa. Liettuan valtio on valinnut meidän halutuksi ostajaksi, mutta meidän täytyy saada aikaan lopulliset sopimukset. Jo minimihinnan asettamisesta voi tietysti päätellä, että suhteessa OMHexin kokoon ei puhuta mistään valtavan suuresta transaktiosta sinänsä, Ruuska sanoi.

OMHex ennakoi lopullisen sopimuksen syntyvän toisen vuosineljänneksen aikana. OMHex on jo aiemmin hankkinut omistukseensa 30,5 prosenttia Liettuan pörssistä, joten OMHexin osuus nousee Liettuan valtion osuuden hankkimisen jälkeen 85 prosenttiin.

Ruuska toistaa OMHexin olevan kiinnostunut omistamaan myös Kööpenhaminan, Reykjavikin ja Oslon pörssejä. OMHex on ollut yhteistyössä näiden pörssien kanssa Norex-allianssin kautta.

– Haluamme tiivistää Pohjoismaissa yhteistyötä ja olemme toivottaneet tanskalaiset, norjalaiset ja islantilaiset tervetulleeksi osallistumaan myös konsolidaatioon silloin, kun heille ja heidän omistajilleen sopii, Ruuska sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    4. 4

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    5. 5

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    8. 8

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää