Valikko

Kartelli toi 240 miljoonan tuotot

Pääorganisoijaksi epäillyn Lemminkäisen päällystys- ja kiviainesryhmän tulos puolittui kartellin päättymisen jälkeen
Kilpailuvirasto julkisti eilen rangaistusvaatimuksensa asfalttikartellista epäillyille yrityksille ja kertoi samalla myös, mitä kartelli on maksanut päällystyslaskun maksajille kohonneina asfaltointikustannuksina vuosina 1994–2002.

– Tässä on ollut kädet todella syvällä veronmaksajien taskussa. Yritykset hyötyivät hinta- ja markkinayhteistyöstä 30 miljoonaa euroa vuodessa. Tällä määrällä kartellin hintataso on ylittänyt normaalisti kilpailutetun hintatason, ylijohtaja Matti Purasjoki Kilpailuvirastosta arvioi eilen.

Kartellihinta on ylittänyt normaalihinnan noin 10 prosentilla. Kartellista epäiltyjen yritysten asfalttitoiminnan liikevaihto oli noin 290 miljoonaa euroa vuonna 2002.

Lisälasku on langennut pitkälti veronmaksajille, sillä suurin osa asfalttitöistä tehdään valtiolle ja kunnille. Kartellin kahdeksan toimintavuotta on tiennyt yhteensä 240 miljoonan euron lisälaskua.

Kartellista epäillyt yritykset ovat hallinneet Suomen asfalttimarkkinoista noin 70:ä prosenttia viime vuosina.

Tuloslasku ajoittuututkimusten alkuun

Lemminkäinen on kiistänyt syyllistyneensä kartelliin. Kartellin pääepäillyksi nimetyn Lemminkäisen päällystys- ja kiviainesryhmän liiketulos kääntyi kuitenkin jyrkkään laskuun samana vuonna, kun Kilpailuvirasto oli aloittanut kartellitutkimuksensa eli keväällä 2002.

Viime vuosi oli ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun kartelli ei ollut Kilpailuviraston mukaan enää ”voimassa” ja tulossyöksy jyrkkeni. Päällystys- ja kiviainesryhmän liiketulos putosi viime vuonna 17 miljoonaan euroon edellisvuoden 31 miljoonasta eurosta, vaikka liikevaihto kasvoi samaan aikaan kohtuullisesti.

Sakkovaatimus97 miljoonaa euroa

Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle kilpailunrikkomismaksun määräämistä seitsemälle asfalttialan yritykselle ja Asfalttiliitolle.

Viraston eilen julkistamat vaatimukset ovat suuruusluokaltaan aivan omaa luokkaansa Suomen kilpailuhistoriassa. Eurooppalaisittain summat ovat keskitasoa.

Sakkovaatimusten yhteissumma nousee 97 miljoonaan euroon, josta valtaosa eli 68 miljoonaa euroa esitetään langetettavaksi Lemminkäiselle. Tähän asti suurimmat sakot ovat Suomessa jääneet reiluun kolmeen miljoonaa euroon.

– Toiminnan pitkäkestoisuus ja härskiys ovat tässä aivan omaa luokkaansa, erikoistutkija Kirsi Ola Kilpailuvirastosta totesi.

– Kartelli on ollut hyvin organisoitu. Lemminkäinen on ollut kartellin pääorganisaattori ja vetäjä. Se on myös hyötynyt eniten. Pienet osapuolet ovat olleet mukana vastentahtoisesti, pakon edessä, Ola kuvaili.

Vaihtoehtona olisi ollut jääminen kokonaan urakoiden ulkopuolelle.

Virasto varmavoitosta

Virasto on mielestään saanut vakuuttavaa näyttöä yritysten syyllistymisestä kiellettyyn valtakunnallliseen hinta- ja tarjousyhteistyöhön sekä markkinoiden jakamiseen ainakin vuosina 1994–2002. Näyttö koostuu todistajien kertomuksista, asiakirjoista, nauhoitetuista puhelinkeskusteluyista sekä taloudellisesta analyysistä.

– Olemme vuorenvarmoja, että voitamme jutun. Muuten emme olisi tähän lähteneet, totesi tutkimuspäällikkö Leena Passi eilen tiedotusvälineille.

Kilpailuviraston ylijohtajan Matti Purasjoen mukaan todistajat ovat ”alan miehiä, asfalttimiehiä”. Olan mukaan asiasta tietäviä oli vaikea suostutella todistajiksi.

– Mukavaa oli sitten huomata, että alalta löytyi edes joitakin, jotka kokivat kartellin vääräksi, Ola kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää