Suomalaisten suhdanneodotukset euroalueen kärjessä

Odotusten nousu pysähtyi maaliskuussa

Euroopan kuluttajien ja teollisuuden tulevaisuudenodotukset jäivät maaliskuussa helmikuun tasolle. Eurostatin eilen julkistamaan tutkimukseen osallistuneiden 25 000 kotitalouden odotuksia mittaava tunnusluku jäi euroalueen maissa odotetusti –14 pisteeseen.

Suomalaiset kotitaloudet olivat tutkimuksen optimistisimpia, sillä niiden luottamusluku yli 13 pisteeseen.

Tanskalaisten luottamus ylsi seitsemään ja ruotsalaisten kahteen pisteeseen.

Suomen lisäksi Euroalueen maista positiiviseen lukuun ylsivät vain Luxemburgin kuluttajat.

Euroalueen suurimpien talouksien, Saksan, Ranskan ja Italian luottamusluvut olivat –16, –15 ja –19. Iso-Britannian lukema oli –2.

Eurostatin luku on kotitalouksien ja talouden yleistilaa, tulevaa talouskehitystä ja työttömyyden arvioitua mahdollisuutta koskevien arvioiden yhteissumma. Nollaa pienempi pisteluku kertoo negatiivisten odotusten olevan positiivisia yleisempiä.

Kaikkien 15 EU-maan kuluttajien luottamus oli hieman yhteisvaluutta-aluetta vahvempi.

Teollisuuden odotuksetpolkivat paikallaan

Euroopan teollisuuden odotukset polkivat myös paikallaan. Euromaiden teollisuusyritysten luottamusindeksi jäi –7 ja koko EU:n –6 pisteeseen.

Positiivisia odotuksia kirjasivat Tanskan, Kreikan ja Suomen teollisuusyritykset.

Saksan teollisuuden tilannearvio oli –11, Ranskan –5 ja Italian –4 pisteessä. Heikoimpia odotukset olivat Itävallassa ja Irlannissa, –13 ja –12 pistettä.

EU:n uusien jäsenmaiden teollisuus odottaa selvästi positiivista kehitystä: niiden yhteenlaskettu indeksipisteluku oli –1. Kokonaissummaa kuitenkin painoi Puolan pisteluku –7.

Viron teollisuuden luottamuslukema oli 13, Tsekin 8 ja Slovakian 11 pistettä.

Uutistoimisto Bloombergin keräämien kommenttien mukaan sekä teollisuuden että kuluttajien luottamusten vahvistumisen pysähtyminen lisää Euroopan Keskuspankin koronlaskun todennäköisyyttä.

Kuluttajien luottamus oli viime kesäkuussa –19 pisteessä ja teollisuuden –12 pisteessä, ja talouden orastanut toipuminen vahvisti molempia syksyn aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    2. 2

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    8. 8

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    9. 9

      Euroalueen talouskasvu yllätti iloisesti tammikuussa

    10. 10

      Työttömyys laski tammikuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää