Pk-yritykset odottavat valoisia aikoja

Kannattavuus kohenee, uusia työpaikkoja luvassa

Puolet pienistä ja keskisuurista yrityksistä uskoo liikevaihtonsa kasvavan seuraavan vuoden aikana. Henkilöstömääräänsä aikoo kasvattaa joka viides yritys. Arvio lupailee 15 000 uutta työpaikkaa.

Myönteisimmät näkymät ovat pääkaupunkiseudulla, Kanta-Hämeessä ja Keski-Suomessa, heikoimmat Etelä-Karjalan ja Kainuun yrittäjillä.

Pk-yritysten tulevaisuuden odotukset ovat nyt myönteisimmät viiteen vuoteen. Odotuksista kertoo Suomen Yrittäjien ja Finnveran pk-yritysbarometri.

– Valtaosa pk-yrityksistä toimii kotimarkkinoilla. Kotitalouksien ostovoima kasvaa, joten näkymät ovat myönteiset vientiteollisuuden epävarmasta tilanteesta huolimatta, perustelee Suomen Yrittäjien johtaja Risto Suominen.

Erityisesti palvelualan yritykset aikovat palkata lisää työntekijöitä.

– Suuret yritykset saneeraavat ja siirtävät tuotantoaan halvempien työvoimakustannusten maihin. Ennustan, että isojen yritysten osuus Suomen työllisyydestä tulee pitkällä aikavälillä laskemaan, Suominen sanoo.

Erityisen myönteistä on, että 90 prosenttia pk-yrityksistä ennakoi kannattavuutensa ja investointiensa pysyvän ennallaan tai kasvavan. Kannattavuuden arvioi paranevan 40 prosenttia yrityksistä, ja investointejaan kasvattaa 20 prosenttia yrityksistä.

Riskiraha maistuisi

Rahoituksen puute estää pienten kasvuhakuisten yritysten kehittymistä. Nämä tarvitsevat yleensä vakuudetonta rahoitusta. Pääomasijoittajaa kaipaa 18 prosenttia voimakasta kasvua tavoittelevista yrityksistä.

– Suhdannekäänne lisää erityisesti riskirahoituksen tarvetta. Lisäksi rahoitustarvetta kasvattaa alkanut sukupolvenvaihdosten aalto, Finnveran kenttäjohtaja Veijo Ojala sanoo.

Yritysten kasvua rajoittavat kyselyn mukaan kireä kilpailu, ammattitaitoisen työvoiman puute sekä rahoitusvaikeudet.

Työvoimapula on erityisesti rakennusalan riesa.

Pk-yritysbarometriin vastasi 3 300 yritystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    9. 9

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää