Väen ikääntyminen uhkaa valtioiden luottoluokituksia

Kansan nopea ikääntyminen kasvattaa EU-maiden ja maailman suurimpien teollisuusvaltioiden julkisia menoja niin nopeasti ja niin paljon, että valtioiden luottoluokitukset heikkenevät vääjäämättä. Valtioiden velkaisuus ja budjettialijäämät kasvavat nykyisestä kolminkertaisiksi vuoteen 2050 mennessä, elleivät valtiot ryhdy radikaaleihin toimiin.

Näin ennustaa toinen maailman suurimmista luottoluokitusyhtiöistä, Standard & Poor’s (S&P) tuoreessa tutkimuksessaan. Väen ikääntyminen heikentää tuntuvasti valtioiden talouksia, sillä työikäisten määrä supistuu mutta kallista eläketurvaa ja hoivapalveluita tarvitsevien ikäihmisten määrä kasvaa. Valtioiden tulot supistuvat ja kulut kasvavat siis samaan aikaan.

Ikääntyminen kasvattaa valtioiden rahoituspainetta, ja nykymenolla teollisuusvaltiot ovat vaarassa päätyä hallitsemattomaan velkakierteeseen. Luokittajan analyysin mukaan velan ja rahoitusongelmien kasvu voi johtaa luottokelpoisuusluokitusten heikennyksiin jo tämän vuosikymmenen kuluessa, elleivät valtiot ryhdy ennakoiviin toimiin velkakierteen estämiseksi.

S&P:n tutkimus ”The Western World Past Its Prime – Sovereign Rating Perspectives in the Context of Aging Populations” varoittaa velkaisia valtioita ja korkosijoittajia julkisen talouden kasvavista rahoituspaineista. Sen sijaan tutkimus ei ennusta, että teollisuusmaat olisivat menossa rahoituskriisiin.

– Emme usko, että ikääntyminen johtaisi valtioiden hallitsemattomaan velkakierteeseen, sillä hallitukset tuskin päästävät velkamääriään ja budjettialijäämiään kasvavaan kierteeseen, luonnehtii tutkimuksen tehnyt analyytikko Moritz Kraemer S&P:ltä.

Hänen mielestään on todennäköisempää, että valtiot jatkavat rahoituspainetta helpottavia uudistuksiaan, kuten monissa maissa käynnistettyjä eläkeuudistuksia. Sen tutkimus hänen mielestään kuitenkin osoittaa, että uudistusten tarve on todennäköisesti paljon mittavampi kuin useimmissa maissa on ymmärretty.

Toistaiseksi eniten julkisuudessa on keskusteltu eläkejärjestelmien rahoituspaineista, ja suuret uudistukset ovat liittyneet eläkkeisiin. Kraemer ennakoi kuitenkin kasvavia pulmia myös muun sosiaaliturvan rahoitukseen. Suurin osa teollisuusmaista kattaa kansalaistensa sosiaaliturvan suoraan budjetista ilman minkäänlaista rahastointia.

Eläke- ja sosiaaliturvan rahoitus pysyy useimmissa teollisuusmaissa kohtalaisen hyvässä tasapainossa vielä kymmenkunta vuotta. Mutta S&P:n analyysi ennakoi vuoden 2015 paikkeille ja siitä eteenpäin nopeasti heikkenevää kehitystä. Ilman eläke- ja sosiaaliturvan uudistuksia kehitys muuttuu vuoden 2020 jälkeen todella heikoksi.

Tyypillisen teollisuusvaltion velka on vuonna 2010 alle 50 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, mutta S&P:n kauhukuvan mukaan se voi olla peräti 140 prosenttia vuonna 2050. Samaan aikaan budjettialijäämät voivat kivuta kaksinumeroisiin prosenttilukuihin.

Korkosijoittajalle S&P:n analyysi on hämmentävää ja osin huolestuttavaakin luettavaa. Ilman rajuja eläke- ja sosiaaliturvan uudistuksia läntisten teollisuusmaiden luottoluokitukset saattavat nimittäin heiketä todella rajusti. Nykymenolla länsimaidenkin luokitukset putoavat parhaista AAA–A -luokista keskinkertaiseen BBB-luokkaan tai jopa tätä heikompiin spekulatiivisiin luokkiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    10. 10

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää