Osinkokupla pihisee

Osakkeet: Odotukset runsaista osingoista nostivat osakekursseja alkuvuodesta, mutta osinkojen maksaminen on pudottanut kursseja osinkoja enemmän.
Odotukset normaalia suuremmista osingoista ovat olleet yksi tärkeä syy osakkeiden kurssinousuun viime syksynä ja tämän vuoden alussa. Vastaavasti osinkojen maksaminen on maaliskuun aikana painanut osakkeiden hintoja laskuun.

Taloussanomat selvitti osinkojen maksamista edeltävät ja sitä seuranneet kurssimuutokset. Osinkoa maksaneiden yhtiöiden osakekurssit nousivat keskimäärin 10,2 prosenttia vuoden alusta osingon irtoamiseen. Tämä nousu tuli viime vuotisen kovan nousun päälle.

Alkuvuoden kurssinousuun vaikutti maailmanmarkkinoiden yleinen nousu, mutta etenkin odotettua kovemmasta osingosta kertoneiden keskikokoisten yhtiöiden kurssi nousi nimenomaan osinko-odotusten vuoksi. Tästä hyvä esimerkki on Ponsse, jonka osakekurssi nousi nopeasti jokseenkin tilinpäätöksen yhteydessä luvatun osingon verran.

Osingon irtoamista edeltävän päivän kursseilla osakkeiden osinkotuotto on ollut keskimäärin noin 5 prosenttia, eli osakkeelle on saanut hyvän pikatuoton. Toisaalta osinkojen irtoaminen on pudottanut kursseja keskimäärin 5,3 prosenttia, eli osinkoa enemmän.

Keskiarvolukuihin vaikuttaa Elisaan yhdistyvän Yomin yhtiökokouksen päätöksiä seurannut poikkeuksellinen kurssinousu. Jos Yomin vaikutus jätetään pois, keskimääräinen kurssipudotus osingon irtoamispäivänä oli 5,7 prosenttia.

Osinkoja hiukan suurempi kurssipudotus irtoamispäivänä kertoo, että tällä kertaa ainakin joidenkin osakkeiden kiinnostavuus sijoittajien silmissä on lopahtanut heti osinkojen irrottua.

Historiallisesti osinkojen irtoaminen on pudottanut kursseja keskimäärin eri markkinoilla 75 prosenttia osinkojen määrästä. Suomessakin pudotus on jäänyt usein osinkoa pienemmäksi, koska esimerkiksi ulkomaiset sijoittajat ovat mielellään ajoittaneet ostojaan irtoamispäivään.

Taustalla vaikuttaa myös osakemarkkinoiden yleinen alavire juuri osinkojen maksun aikana. Ponssenkin kurssi putosi 2 euron osingon irtoamisessa 2,57 euroa.

Suuri osa osingoista on irronnut parin viime viikon aikana, joten osingon irtoamispäivää seuranneesta kurssikehityksestä ei voi vielä tehdä yleisiä havaintoja

Osakekurssin lasku osingon irrotessa on täysin rahoitusteorioiden mukaista. Tavallaan osakkaan omaisuutta siirtyy vain taskusta toiseen. Koska sijoittaja saa yhtiöstään osingon, osakkeen arvo putoaa suunnilleen saman verran.

Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen huomauttaa, että neutraalissa verotuksessa kurssilaskun pitäisi olla tasan sama kuin irtoavan osingon. Verokohtelu ei ole kuitenkaan neutraalia.

Voittojen pidättäminen yhtiön taseessa nostaisi periaatteessa osakkeen hintaa ja osakkeen myynnissä saatavaa myyntivoittoa, mutta sijoittaja joutuu maksamaan myyntivoitosta erillisen veron. Jos yhtiö jakaa voiton osinkona, sijoittaja ei maksa veroa yhtiöveron hyvitysjärjestelmässä.

Myyntivoittojen ja osinkojen erilaista kohtelua voi hyödyntää verosuunnittelussa. Sijoittaja voi hankkia osakkeita juuri ennen osingon irtoamista ja myydä ne osingon irtoamisen jälkeen.

Käytännössä sijoittaja on edestakaisen kaupan jälkeen suunnilleen omillaan, mutta hän voi tekemällään osakkeen myyntitappiolla vähentää muita myyntivoittoja ja siten maksettavaa veroa.

– Yhtiöveron hyvitysjärjestelmässä sijoittajan kannattaa myydä osake irtoamispäivänä verohyödyn vuoksi jopa osinkoa suuremmalla tappiolla, näin näyttää keskimäärin tänä vuonna myös käyneen, Puttonen sanoo.

Verohyödyn vuoksi osakkeen kurssi putoaisi osingon irtoamispäivänä teoreettisesti 1,4-kertaisesti osingon verran. Puttonen muistuttaa kuitenkin, että yhtiöt ovat omistajapohjaltaan erilaisia. Yhtiöveron hyvitysjärjestelmällä ei ole juuri merkitystä ulkomaalaisten omistamassa Nokiassa. Sen sijaan Keskolla omistajajoukko on hyvin kotimainen ja pudotus olikin 1,3-kertainen osinkoon verrattuna.

Osakekurssien nousua ennen osinkojen maksamista on hankalampaa selittää. Oikeastaan näin pitäisi käydä vain silloin, jos sijoittajat olettavat rahojen olevan yrityksen taseessa katoamisvaarassa ja jaetut osingot saataisiin näin ikään kuin turvaan.

Vähän lievennettynä sijoittaja voi myös ajatella, että pääoma on yrityksessä laiskassa käytössä ja odotettua runsaampien osinkojen jako tehostaa pääomien käyttöä. Lisäksi veroetu tai sen mahdollinen loppuminen vaikuttaa tässäkin.

– Ylimääräiset osingot kertovat, että yhtiö on ottanut sijoittajien tarpeet huomioon ja se hyödyntää veroedun. Kurssimuutokset osoittavat, että tämä on ollut sijoittajien toiveiden mukaista. Jonkin verran ilmassa on ollut myös osinkohysteriaa. Sijoittajat ovat kuulleet, että nyt maksetaan runsaasti osinkoja ja sitten he ovat etsineet tällaisia osakkeita, Puttonen sanoo.

Hallitus suunnittelee osinkoverotuksen kiristämistä ja tästä syystä moni yhtiö on maksanut ylimääräisiä osinkoja viime syksynä ja normaalia korkeampia osinkoja tänä keväänä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää