Kalle Kivimäki jakelufirman johtoon

Jakeluyhtiö Letterbox (LB Distribution Finland Oy) aloittaa pääkaupunkiseudulla kesäkuun alussa ja valtakunnallisesti syyskuussa.

Osoitteettomaan jakeluun keskittyvän yrityksen toimitusjohtaja on Kalle Kivimäki, joka siirtyi Letterboxiin Spede-yhtiöistä.

Letterboxin jakelupäivä on perjantai. Kivimäen mukaan yrityksen etu markkinoilla on juuri tässä:

– Moni suoran voimaan uskova mainostaja voi nyt lähestyä asiakkaitaan viikonlopun kauppapäivien aattona. Tämä on hyvä uutinen monelle eri toimialalle, vakuuttaa Kivimäki.

Kivimäen mukaan yritys ostaa osan jakelusta alihankintana muilta yrityksiltä, mutta samaan aikaan Letterboxilla on käynnissä omien jakelijoiden värväys.

– Jakelusopimuksia on jo nyt tehty melkoisesti: miljoonan kotioven verran. Eli jos jakelumme pyörisi jo nyt, jakaisimme materiaalia jo miljoonaan osoitteeseen, Kivimäki summaa.

Yrityksen perustaja Jukka Kuusanmäki on viimeksi toiminut Jantonin kehitysjohtajana ja jatkaa samalla nimikkeellä myös Letterboxissa. Jakelupiireistä vastaava Jyri Stenberg tuli Helsingin Jakelu Experttien palveluksesta.

Jakelumarkkinat ovat Suomessa kasvussa. Vuonna 2003 suoramarkkinoinnin arvo oli 504 miljoona euroa, kasvua edellisestä vuodesta oli 2,5 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    10. 10

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää