Valikko

Vuokraväkeä Virosta

Suomalaiset työvoimanvuokrausyritykset perustavat kilvan toimistoja Viroon. Barona aikoo tuoda työntekijöitä Suomeen, Varamiespalvelu ei vielä.

Työvoimanvuokrausyritykset ovat kasvattaneet osuuttaan työpaikkojen rekrytoinnissa roimasti. Ala kasvoi Suomessa parikymmentä prosenttia viime vuonna. Nyt alan yritykset tähyävät Viroon.

Baronalla on jo tytäryhtiö Tallinnassa, tänä keväänä sinne perustaa toimiston myös Varamiespalvelu-Yhtiöt. Manpower avasi toimiston Tallinnassa maaliskuun lopulla.

– Me käytämme Suomessa suomalaisia ja Virossa virolaisia työntekijöitä, summaa varatoimitusjohtaja Jukka Antila Varamiespalvelun linjan.

Tänä keväänä Tallinnaan perustettava toimisto palvelee hänen mukaansa Virossa toimivia suomalaisia asiakasyrityksiä ja suurimpia virolaisia yhtiöitä.

Henkilövuokraus on palvelua ja työvoima ja palvelut saavat vapaasti liikkua EU:ssa. Kahden vuoden siirtymäajan jälkeen Varamiespalvelu-Yhtiöt saattaa sekin ruveta tuomaan työvoimaa Virosta, jos on tarpeen.

– Bisnes on vasta alullaan Suomessa. Kasvunvaraa on kymmenkertaistua, Baronan toimitusjohtaja Markus Oksa uskoo.

Barona on toiminut alalla vasta neljä täyttä vuotta. Viime vuonna sen liikevaihto kasvoi peräti 70 prosenttia. Työvoimavuokrausyrityksen perusti kolme nuorta miestä Markus Oksa, Mikko Leppänen ja Sauli Kiuru. Oksa on toimitusjohtaja (40 prosentin omistus), Leppänen kehitysjohtaja (40 prosenttia) ja Kiuru talousjohtaja (20 prosenttia).

Oksa ja Leppänen keskeyttivät opintonsa, kun yrittäminen veti puoleensa. Kiuru toimi aikaisemmin tilintarkastajana. Oksa opiskeli kauppatieteitä ja metsäekonomiaa, Leppänen opiskeli Venäjällä kansainvälisiä suhteita.

Barona toimii työvoiman raskaalla lohkolla. Se hankkii työvoimaa etupäässä rakennuksille, metalli- ja elektroniikkateollisuuteen ja logistiikkapalveluihin.

– Me olemme erikoistuneet myös liikuttamaan työvoimaa Suomessa. Sitä varten meillä on tukitoimintana majoituspalveluyhtiö Forenom, Oksa sanoo.

Lähitulevaisuudessa on sama, tuleeko työntekijä Suomesta vai Virosta. Baronalla on ollut puolitoista vuotta tytäryhtiö Virossa, Barona Eesti OU.

Suomi on hakenut työvoiman vapaalle liikkumiselle kahden vuoden siirtymäaikaa. Tänä aikana ulkomaalainen työntekijä tarvitsee työluvan, kun tulee Suomeen suomalaiseen yritykseen töihin.

Mutta jos virolainen henkilövuokrausyhtiö vuokraa Virosta Suomeen työntekijän, se onnistuu pelkän oleskeluluvan turvin. Tämä mahdollistaa Baronalle vuokratyövoiman lähettämisen Suomeen Viron tytäryhtiön kautta.

– Ei se virolainen työvoima ole sinänsä halvempaa, sillä palkkataso on alakohtaisesti työehtosopimusten mukainen. Kyse on lähinnä työvoiman saatavuudesta, Oksa väittää.

Esimerkiksi kesäisin pääkaupunkiseudulla on huutava pula ammattitaitoisista kirvesmiehistä. Jos hänet tuodaan pohjoisesta, maksetaan palkan lisäksi päivärahat, mutta kun hänet tuodaan Virosta, hänelle maksetaan palkka.

Erityisen suuri pula on metalliteollisuudessa koneistajista.

– Meillä on 20–30 paikkaa koko ajan auki koneistajille. Aina kun yksi projekti päättyy, he työllistyvät heti uudelleen. Virosta on jo tuotukin koneistajia pääkaupunkiseudulle, Markus Oksa sanoo.

Työnantajat ovat oppineet käyttämään vuokratyövoimaa, mutta myös työntekijöiden asenteet ovat muuttuneet.

– Tänä keväänä meille on tullut muutama suuryritys, jotka kokeilevat nyt ensi kertaa vuokratyövoimaa, Baronan Oksa toteaa.

Alan suurin työvoimavuokrausyhtiö Varamiespalvelu-Yhtiöt toimii franchising-ketjuna. Turkulaiset Mauno ja Riitta Savolainen perustivat sen 1988.

Aluksi sillä oli vain omia toimistoja Turun lisäksi Helsingissä, Tampereella, Lahdessa ja Oulussa. Franchising-yrittäjät tulivat mukaan 1994 lähtien. Heitä on nyt 20. Uusimman toimiston Varamiespalvelu avasi viime viikolla Raahessa.

Varamiespalvelu järjestää työvoimaa kaikille aloille ja sillä on oma työntekijärekisterinsä.

Yhtiö kasvoi viime vuonna 49 prosenttia ja liikevaihto ylitti 53 miljoonaa euroa. Sen työvoimapalveluja käytti 3 000 yritystä. Palkkaa yhtiö maksoi vuoden aikana 11 000 henkilölle.

Omat toimistot toimivat nykyisin pilotteina, jotka testaavat uusia käytäntöjä, esimerkiksi asiakashallintaohjelmia, ennen kuin ne toimitetaan muille ketjun yrittäjille.

– Nykyisin yritykset harvoin tietävät, ovatko ruuhkahuippujen työvoimatarpeet pysyviä. Siksi työntekijän tilapäinen vuokraus on osoittautunut hyväksi keinoksi tasata työvoiman tarvetta, Antila sanoo.

Eniten ketju välittää työntekijöitä teollisuudelle ja seuraavaksi eniten kaupalle ja rakennusalalle.

Taloustutkimuksen tekemässä selvityksessä ilmeni, että työntekijä on keskimäärin kaksi vuotta Varamiespalveluiden leivissä, vaikka yksi työrupeama kestäisi kerralla keskimäärin 16 päivää.

– Vuokratyösuhde täytyy nähdä aina mahdollisuutena. Se on useille välivaihe, mutta viidennes löytää sen kautta vakituisen työpaikan, Antila sanoo.

Varamiespalvelulla on myös tuote nimeltä TA-järjestelyt. Se tarkoittaa, että yritys ulkoistaa jonkin toiminnon ja työntekijät ovat Varamiespalvelun leivissä, mutta työnjohto säilyy asiakasyrityksessä.

Toimistoalalle erikoistunut Eilakaislan henkilöstövuokraus on aloittanut tänä talvena tuotantotapahtuma-tiimin, joka ohjaa teollisuudelle kokoonpano-, asennus-, testaus- ja varastoväkeä.

– Kun teemme asiakkaiden kanssa valtakunnallisia yhteistyösopimuksia, voimme palvella yrityksiä näin samalla sopimuksella monipuolisemmin, markkinointipäällikkö Pirjo Nyberg sanoo.

Eilakaislalla on jo jonkin aikaa ollut it-ala vankasti hallussa, kun se osti WM-Datalta lisää kasvua. Resurssipoolistaan toimisto pystyy vuokraamaan jopa päivän varoitusajalla työntekijän asiakasyritykselle. Toimistolla on myös pitkiä toimeksiantoja vaativissakin it-tehtävissä. ICT-toimialalla Eilakasila kasvoi 40 prosenttia viime vuonna.

Palvelualoihin erikoistunut Ekstra Henkilöstöpalvelut saattaa työllistää pitkäksi aikaa hotelli- ja ravintola-alalle ja kauppaan tai sitten vain yhdeksi illaksi Hartwall Arenan konserttiin.

– Yksi primus motor vuokrahenkilöstön käytölle on aukioloaikojen muutos. Ihmiset ostavat eri aikoihin kuin ennen. Asiakkaat saavat nykyisin tehdä ostoksia silloin kuin haluavat eikä vain päivän aikana. Tämä ei toimi kahdeksan tunnin työvoimalla, Ekstran toimitusjohtaja Juhani Järvenpää sanoo.

Opiskelijat tulevat aamuisin täyttämään hyllyjä ja iltaisin kassoille. Ilman tätä reserviä moni palveluala kärsisi työvoimapulasta. Hotelli- ja ravintola-alalla on omat ruuhkahuippunsa ja lomitustarpeensa, jotka hoituvat vuokratyövoimalla.

– Työvoiman jousto on pian sitä, mistä saamme riittävästi väkeä. Tämä on iso muutos kaikilla aloilla. Jo ensi vuonna poistuu 15000 ihmistä enemmän työmarkkinoilta kuin uusia tulee, Järvenpää huomauttaa.

Manpower on erikoistunut taloushallinnon ihmisiin. Tämän vuoden ensi neljännes näyttää, että yritykset ovat heränneet uusiin projekteihin voimalla.

Taloushallinnon projektit ovat yleensä pitkiä, yli vuoden mittaisia. Aivan lyhyitä toimeksiantoja Manpowerilla ei juuri olekaan.

Sveitsiläinen pörssiyhtiö Adecco tuli Suomeen 1997. Teollisuuden, hallinnon ja palvelualojen työvoimavuokrauksen rinnalle on tulossa uusi lohko: hoiva-ala. Adeccon toimitusjohtaja Kari Selkälä toteaa, että parin viime vuoden aikana yhtiö on selvittänyt hoiva-alan työvoimavuokrausta ja se näyttäisi kasvavan.

Hän ei näe alan kasvua kokonaisuutena erityisen rajuna, sillä seitsemän vuotta sitten 0,3 prosenttia työvoimasta liikkui työvoimavuokrausyhtiöiden kautta, nyt luku on kivunnut 0,4 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    4. 4

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    8. 8

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    9. 9

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    10. 10

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää