Holtron Ventures keräsi 7 miljoonaa euroa

Teknologiayritysten aikaisen vaiheen rahoitukseen erikoistuneen Holtron Ventures Oy:n uusi sijoitusrahasto keräsi noin seitsemän miljoonaa euroa. Rahasto tekee oman pääoman ehtoisia alkuvaiheen sijoituksia teknologiayrityksiin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.
- Tämä on ensimmäinen onnistunut rahaston sulkeminen noin kolmeen vuoteen teknologiayritysten aikaisen vaiheen rahoitukseen keskittyneillä pääomasijoitusmarkkinoilla. Rahastolle asetettu tavoitekoko saavutettiin, mikä on osoitus siitä, että pääomasijoitusmarkkinat ovat heränneet, Holtron Venturesin toimitusjohtaja Juha Ruohonen sanoo.

Teollisuusrahasto mukaan

Holtron Capital Fund II Ky -rahasto perustettiin vuoden 2003 lokakuussa. Rahastoon ovat sijoittaneet sekä yksityiset henkilösijoittajat että sijoitusyhtiöt. Sijoitusrahaston lopullisessa sulkemisessa (second closing) uutena sijoittajana mukaan tuli muun muassa. Suomen Teollisuussijoitus Oy merkittävällä panoksella. Lisäksi rahastoon aiemmin sijoittaneet lisäsivät pääomapanoksiaan.

- Holtronin uusi rahasto auttaa purkamaan patoutunutta rahoitustarvetta, joka on tiedostettu myös valtion taholta. Holtronin osaaminen ja kokemus sekä uusi aikaisen vaiheen teknologiayrityksiin erikoistunut rahasto lisäävät edellytyksiä uusien menestyvien teknologiayrityksien luomiseen Suomessa"?, johtaja Mika Räsänen Suomen Teollisuussijoitus Oy:stä sanoo Holtronin lehdistötiedotteessa.

Holtron Capital Fund II Ky -rahastosta on tehty pääomasijoituksia Panipol Oy:öön, Canter Oy:öön ja Navicore Oy:öön. Ensisijoitus on tyypillisesti 100 000 – 500 000 euroa. Uuden rahastonsa sijoituskohteiksi Holtron Ventures etsii toimintansa alkuvaiheessa olevia teknologiayrityksiä.

Holtron Venturesin rahastojen aiempia sijoituskohteita ovat muun muassa MySQL AB, Oplayo Oy, BlueGiga Oy sekä EigenValue Oy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    5. 5

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    6. 6

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Työttömyys laski tammikuussa

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää